Suhteellisen uusi Honda-merkkinen henkilöauto on mennyt katolleen ja ryttyyn Niinivedentiellä. Ohikulkija havaitsi ajokin aamuyhdeksän jälkeen ja ilmoitti siitä hätäkeskukseen.
Kaiken järjen mukaan auto on ajautunut ojan pohjalle ihmisen avittamana. Onnettomuuspaikalta Myllyperän ja Koiviston välisen tieosuuden keskivaiheilta ei kuitenkaan löytynyt ketään.
– Honda näyttäisi riistäytyneen kuskin käsistä noin 40 metriä aikaisemmin. Ensin on menty ojaan, käyty katollaan, noustu ylös ja käännytty uudestaan ympäri, paikalla käynyt paloesimies arvioi jälkiä.
Ulosajon tapahtuma-aika on epävarma. Auto oli kylmä palomiesten saapuessa paikalle – mutta toisaalta pakkanenkin on kova.
Rekisterikilvet olivat paikallaan, joten poliisi päässee pian kuskin jäljille.