Perinteinen Helsingin olympialaisiin valmistunut Töölön Kisahalli sai todistaa äänekoskelaisten voittoa sunnuntai-iltana. Huima kuittasi sarjapisteet Helsinkiläisestä Torpan Pojista pistein 83-95 (38-39). Voittonsa ansioista Huima nousi sarjataulukossa jo peräti neljänneksi. Samalla Huima kampesi kiinni play offien kotietuun.
Ottelun lähtökohdat olivat sellaiset että joukkueet olivat tasapisteissä sarjataulukossa, mutta Huima oli edellä voitettuaan edellisen keskinäisen pelin Äänekoskella.
Huiman valmentaja Tommi Koskinen kommentoi varovasti otteluennakossa:
– Meillä joulun jälkeen on ollut nousujohteinen suunta. Viime ajat sitä on kyllä häirinnyt influenssa epidemia. Silti viikko sitten härkäviikolla onnistuimme voittamaan 2 ottelua. Näissä peleissä penkiltä nousi uusia vastuunkantajia. Sunnuntaina vastassa paljon taitoa ja kokemusta. Katsotaan miten tänään pärjätään. Torppa sen sijaan oli esiintynyt vaisusti joulun jälkeen. Topo oli hävinnyt viisi edellistä otteluaan.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Huiman pisteistä vastasi ensimmäisillä minuuteilla lievää flunssaa kärsinyt Channick Nkoma. Huima alkoi repiä eroa johtaen pääasiassa Nkoman koreilla 12-19 ensimmäisen jakson jälkeen. Toisen jakson puolessa välin Huima johti jo turvallisen tuntuisesti 25-36, mutta kun pieni mukavuuden tunne heräsi, kuittasi vastustaja heti tullen puoliajalle miltei tasoihin 38-39. Kolmas jakso on pitkin kautta ollut Huimalle se vaikein mutta tällä kertaa pystyttiin osoittamaan toisin. Nkoman, hyvin pelanneen Onni Niinikosken sekä Jaago Kalakonin koreilla Huima karkasi 54-65 johtoon ennen viimeistä jaksoa. Viimeisen jakson alussa Huima nykäisi nopeasti parissa minuutissa tilanteeksi 54-71 ja varsinainen taistelu voitosta oli ohi. Loppu oli kosmetiikkaa, Huima varmisteli voittoaan ja Torppa vähän kaunisteli loppulukemiksi 83-95.
Ennen ottelua oltiin huolestuneita Channick Nkoman pelikunnosta, mutta suotta. Mies mätti korin alta armotta peräti 34 pistettä ja 12 levypalloa. Nkomaa yritti pitää siinä epäonnistuen kokenut Eldar Skamo. Jaago Kalakon teki 23 pistettä ja 8 levypalloa. Zyon Dobbs 18 pistettä. Erityismaininnan ansaitsee nuori Onni Niinikoski joka riemastutti 11 pisteen edestä ottelun ratkaisuhetkillä.
Sarjatilanne on kiharainen. Monta joukkuetta on tasapisteissä ja sijoitusten laskeminen vaatii jo korkeampaa matematiikkaa. Tasapisteissä olevien joukkueiden ero lasketaan keskinäisten ottelujen mukaan ja jos tasapisteissä olevia joukkueita on useampia kuin kaksi, kuten Huiman tapauksessa, sarjasijoitus lasketaan joukkueiden keskinäisistä otteluista tehdyn sarjataulukon mukaan. Tällä kaavalla Huima nousi niukasti vain yhden tehdyn pisteen erolla Tampereen Pyrintö Akatemian ohi neljänneksi.
Pelit ja jännitys jatkuu Pankkarilla ensi lauantaina.8.3 klo 17.
Silloin on vuorossa odotettu paikalliskoitos Huima-Kipinä Basket.
– Huima toivottaa kaikki korisfanit tervetulleeksi seuraamaan paikallista spektaakkelia!