ÄKS

Sami Pekkala: Äänekoski on urheiluihme

24.09.2026 06:00

Joko me alkaisimme yhdessä puhua urheilukaupunki Äänekoskesta? Näin kysyy Urhon toiminnanjohtaja Sami Pekkala. 

 

Se on aiheellinen kysymys.

– Äänekoski – pieni urheiluihme keskellä Suomea. Tällä otsikolla esittelin Äänekoskea kahden vuoden koulutuksen loppuseminaarissa viime keväänä, kun kaupungissamme oli samaan aikaan ajankohtaisena ilmiönä niin koripalloliiganousu kuin jääkiekon nousu valtakunnalliselle tasolle, unohtamatta silloin kakkoseen valmistautuvaa jalkapalloa, Sami Pekkala muistelee. 

Hän kertoo, kuinka kuuntelijat olivat ihmeissään. 

– Miten alle 20 000 tuhannen ihmisen kaupungista ponnistaa yksi toisensa jälkeen upeita joukkuemenestystarinoita, ja niiden rinnalla vielä yksilöurheilijoita aina SM-menestykseen saakka? 

Niinpä. 

Pekkala kaupunkia määrätietoisesta vastaamisesta kysyntään, kun puheena on liikuntapaikat. Hän sanoo, että menestyminen peilaa suoraan uudistumiseen. 

– Äänekosken kaupunki on mahdollistanut liikuntapaikkarakentamisellaan upeat fasiliteetit monelle eri lajille, eikä niitä ole jätetty hyödyntämättä. Tämä on luonut junioreille terveet ja nykyaikaiset harjoitustilat, joita kateellisena käydään ihmettelemässä vierasjoukkueiden paidassa joka puolelta Suomea, Pekkala iloitsee. 

Uudistuttu on myös monen edustusjoukkueen toiminnassa. 

– Sen on mahdollistanut useat sarjanousut, jotka etenkin viime keväänä nostivat Äänekoskea valtakunnallisiin medioihin viikko toisensa jälkeen, Pekkala sanoo.

Jääkiekon sarjakausi on alkamassa, kun Suomi-sarjaan noussut Urho aloittaa urakkansa Lapualla 12. syyskuuta. Heti seuraavana päivänä on kotiavaus kun vastaan tulee Titaanit Kotkasta. Äänekoskella pelataan pääsarjan koripalloa Kipinä Basketin toimesta – ainoana keskisuomalaisena joukkueena. Liigakausi starttaa Kipinän osalta Lahdessa 30.9. ja ensimmäinen kotiottelu käydään Pankkari Areenalla käydään 3. lokakuuta. Äänekoskelaisille penkkiurheilijoille on tulossa varmasti mitä kutkuttavin syksy, talvi ja kevät! Pekkala suosittelee ottamaan siitä kaiken irti. 

– On uskallettu tehdä, ja mennä rohkeasti eteenpäin katselematta peräpeiliin ja välittämättä yksittäisistä soraäänistä. Ottelutapahtumat on kehittyneet, ja ainakin voin omasta puolestani sanoa että ilolla on saanut sparrailuapua ja ideoita useilta muilta lajeilta, ja paikkakunnalla vallitseekin pääosin yhdessä eteenpäin pyrkivä ilmapiiri. Tapahtumatarjontaa on nyt alkavana talvena tarjolla enemmän kuin koskaan, ja kannustankin ihan jokaista tutustumaan laadukkaaseen urheiluun ja urheilutapahtumiin. 

Samaan aikaan kun edustusjoukkueet menestyy, järjestetään Äänekoskella satoja tunteja viikossa laadukasta toimintaa junioreille käytännössä sataprosenttisesti vapaaehtoisvoimin. 

– Meillä toimii myös yksi maan parhaista urheiluakatemioista toisen asteen opiskelijoille, jossa on laadukas yleisvalmennus ja mahdollisuus lajivalmennukseen. 

Äänekoskella on nyt poikkeuksellisen hieno liikunta- ja urheilubuumi, josta pitäisi ottaa tässä hetkessä kaikki hyöty irti ihan joka nurkalla. 

– Voisiko se olla yksi, tai jopa suurin vetovoimatekijä tulevaisuuden kaupunkimarkkinoinnissa, kysyy Sami Pekkala. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy