ÄKS

Hyvinvointialueelle siirtyvä Saara Kuusela: ”Äänekoski on ollut tähänastisista työpaikoista paras. Suosittelen lämpimästi muillekin.”

13.12.2022 10:50

Kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Saara Kuusela käytti puheenvuoron valtuustosalissa, sillä se oli viimeinen valtuuston kokous, johon hän Äänekoskella osallstui. ”On kiitoksen aika! Tuon kiitokset itseni ja jokaisen sosiaali- ja terveyspalvelun henkilön puolesta”. 

 

Hallintotieteiden ja terveydenhuollon maisteri Saara Kuusela siirtyy vuoden vaihteessa hyvinvointialueelle ikääntyneiden asumispalveluiden palvelualueen palvelujohtajaksi  Kuusela tuli kaupungin palvelukseen viisi ja puoli vuotta. Hän kertoi kuinka vuodet Äänekosken sosiaali- ja terveysjohtajana ovat olleet työntäyteiset ja antoisat.

– Kun aloitin työni täällä, olin jopa hämmentynyt siitä vastaanotosta, avusta ja tuesta, mitä koin. Tuo tuki ja apu sekä yhteen hiileen puhaltaminen ovat jatkuneet koko täällä olo ajan. Täällä on yhteisöllisyyttä ja toisista välittämistä. Hyvin pian aloittamisen jälkeen, totesin edeltäjälleni: ”Tiedetäänkö täällä, missä paratiisissa täällä eletään?”, Kuusela kertoi.

Hän kertoo edelleen olevansa samaa mieltä, sillä Äänekoskella on satsattu palveluihin, muun muassa sosiaali- ja terveys, opetukseen ja kasvuun ja vapaa-aikaan.

– Täällä on panostettu henkilöstöön, matkailuun- ja markkinointiin, kehittämiseen, viestintään, ympäristöön ja ilmastoon, rakennuksiin, tiloihin. Kunnassa on myös hyvinvointikoordinaattori.  Tämä satsaus on tarkoittanut sitä, että yrittäjyys, elinvoimatyö ja työllisyyden hoito ovat olleet tuloksellisia eli Äänekosken kaupungilla on ollut varaa toteuttaa näitä hyvinvointia edistäviä investointeja, joista monessa kunnassa voidaan vain haaveilla, Kuusela muistutti.

Hän kertoi työyhteisön olleen erinomainen.

– Olen voinut luottaa teihin. Se, mitä on sovittu, on pitänyt. Olenkin sanonut: ”Tähänastisista työpaikoista paras. Suosittelen lämpimästi muillekin.” Yhdessä olemme ratkaisseet kiperiäkin asioita, kuntalaisten parhaaksi. Haasteiden ja kiireisten työtehtävien keskellä sama aktiivinen ja tunnollinen työote esimerkiksi poikkeusolojen aikana asioiden  hoidossa jatkui. Toisinaan on ollut myös hauskaa ja jopa hulvatonta, Kuusela naurahti.

Hän antoi kiitoksen myös luottamustyötä tekeville, valtuutetuille sekä lautakuntien jäsenille ja hallituksessa toimiville.

– Teette arvokasta ja vaativaa työtä. Luottamushenkilöinä teihin on luotettu. Olette kaupungin asioiden ytimessä. Luottamustyö tuo elämään rytmin ja merkityksen sekä sisällön. Näin teistä joku on todennut! Teette pyyteetöntä lähidemokratiatyötä vapaaehtoisuuden pohjalta. Arvostan kunnanvaltuutetun työtä hyvin paljon. Yhteistyömme on ollut rakentavaa ja äänekoskelaisten parhaaksi tehtyä työtä, Kuusela kiitteli.

Kuusela on ollut sosiaali- ja terveysjohtajuuden ajan, eli noin 18 ja puoli vuotta,  sote-uudistuksen pyörteissä.

– Kun ensi vuoden alussa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä turvallisuuspalvelujen henkilöstön kanssa siirryn Keski-Suomen hyvinvointialueelle, tulee yhteistyömme kuitenkin jatkumaan eri yhteyksissä. Emmehän me mihinkään kunnasta häviä, vain työnantaja vaihtuu.Muistan Äänekosken ajan ja Äänekosken ihmisiä aina lämmöllä ja kiitollisuudella. Erityisesti se tapahtuu silloin, kun puen ylleni rinnassa olevan, lahjaksi saamani Äänekoski-korun.Kaikkinensa, Äänekoskella on monia mahdollisuuksia. Yhteen hiileen puhaltaen Äänekosken liekki ei sammu tulevaisuudessakaan, Saara Kuusela muistutti.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy