ÄKS

Iita Kononen teki ennätyksensä painonnostossa

22.05.2017 08:56
Kuvassa Iita Kononen työntää avausrautansa 35 kiloa. Kuva Mari Paananen

Lauantaina kisattiin Crossfit Jyväskylä Areenalla painonnostossa viiden naisnostajan ja kolmen miesnostajan voimin. Äänekosken Huiman Iita Kononen aloitti kisan sarjassa tytöt 40 kiloa tempaamalla kolme onnistunutta 26, 27 ja 29 kiloa. Työnnössä nousi 35 ja 37 kiloa. Viimeisen työnnön Iita jätti käyttämättä riemuiten uudesta yhteistulosennätyksestään 66 kiloa, kun sekä tempaus että työntö kohenivat kilolla. Elopainoon suhteutettu tulos sinclair-kertoimilla toi Iitalle naisten kisan pronssin ja tyttöjen sarjan 40 voiton. Lisäksi hienosta kisatuloksesta Vihtavuoren Pamauksen Pentti Noronen palkitsi Iitan pienellä pokaalilla.

Crossfittaaja Annastiina Lehtinen sarjassa 75 kiloa nosti kotisalillaan ensimmäisissä painonnostokilpailuissaan ottaen tempaustuloksen avauksellaan 45 kiloa, kun kaksi yritystä 47:stä kilosta eivät vielä onnistuneet. Työnnössä avausrauta 50 kiloa ei mennyt ensimmäisellä, mutta toisella onnistui ja kolmas toi vielä kaksi kiloa lisää lukemiin 52 kiloa. Annastiinalle pisteet kisarohkeudesta, nuori nainen lähti suoraan harjoitusennätyksistään liikkeelle, joten henkilökohtainen kisanennätys kirjataan lukemiin 97 kiloa, jolla heltisi naisten kisan neljäs sija.

Keljon Viestin Satu Tiihonen nosti kotisalillaan sarjan alle 90 kiloa toiseksi tempaamalla 39 ja 41 kiloa, 42 kiloa ei tällä kertaa onnistunut. Työntöennätyksensä Satu teki toisellaan, ensin suorilla käsillä oli 54 kiloa ja sitten 57 kiloa, mutta 59 kiloa ei onnistunut. Satu oli naisten kisan viides tehtyään omat ennätyksensä naisten uuteen alle 90 kilon sarjaan, joka tuli voimaan vuoden alusta, kun sarja yli 75 kg poistui ja tilalle tulivat uudet painoluokat alle 90 ja yli 90 kg .

Sarjassa 63 Keljon Viestin Juulia Lautaoja näytti crosfittaajana kotisalillaan oivaa kevätkuntoa nostamalla naisten kisan ylivoimaiseksi ykköseksi. Äänekosken Huiman Mari Paananen sarjassa alle 90 kiloa lähti kirittämään Juuliaa ja naiset nostivatkin vuorotellen kisaten kiloissa keskenään. Mari avasi tempauksen 53 kilolla, Juulia 57:llä. Mari onnistui myös 57:stä, ja Juulia epäonnistui kun 60 pyörähti yli, jolloin Marilla oli kuitin paikka, mutta 60 jäi vedoksi. Juulia korotti vielä 62, mutta toisen käden pieni punnerrus teki nostosta hylätyn. Näin Juulialla oli periaatteellinen johto työntöön lähdettäessä, koska hän oli onnistunut ensiksi 57 kilon tempauksessa, mikä tarkoitti sitä, että Marin piti työntää kilo enemmän kuin Juulian voittaakseen tämän keskinäisessä kilo-kilolta kamppailussa.

Työnnössä Mari oli ajatellut aloittavansa 65:stä, mutta koska Juulia aloitti 70 kilosta, niin Marikin lähti siitä ja onnistui ensimmäisenä, ja Juulia perässä. Toisellaan Juulia otti 73, joten Mari tarvitsi kilon enemmän voittaakseen ja veti 74 rinnalle, mutta ei jaksanut työntää. Juulia yritti vielä 76 kiloa onnistumatta ja Mari veti 77 rinnalle, mutta ei jaksanut työntää sitäkään. Näin Juulian yhteistulokseksi kirjattiin 130 kiloa, joka uupuu viisi kiloa sarjan 63 kiloa yleisen sarjan SM-kisarajasta. Maaliskuun kisoissa Juulia tosin teki tuon vaadittavat 135 kiloa (61+74), mutta oli harmittavasti 20 grammaa yli 63 kilon. Kisaraja rikkoutuu kyllä Juulian toimesta, seuraavissa kisoissa sitten.

Naisten kisan voitto tuli Juulialle selkeästi 171,544 sinclair-pisteen turvin, kun Marin 127 kilon yhteistulos toi vain 148,679 sinclair-pistettä. Painavan elopainonsa vuoksi Marin olisi käytännössä pitänyt nostaa 24 kiloa enemmän voittaakseen Juulian sinclair-pisteissä, joilla eri painoisten nostajien tuloksia verrataan keskenään. Sarjavoitot kirjattiin molemmille, Juulialle 63 kilon sarjasta ja Marille alle 90 kilon sarjasta. Juulia sai kaulaansa naisten kisan kultamitalin ja Mari hopean.

Miehissä kisattiin tiukka jäsentenvälinen taisto kotisalillaan nostavien crossfittaajien kesken. Sarjassa 77 kiloa Marko Päivähonka avasi onnistuneesti 77:stä kilosta, mutta samassa sarjassa Ville Auvisella oli epäonnea kun 80 kiloa ei pysynyt pään päällä millään kolmesta hyvästä yrityksestä huolimatta. Marko yritti vielä kahdesti 82 tempausta onnistumatta. Ville työnsi 95 ja 100 kiloa onnistuneesti, Marko taas avauksensa 102 kiloa. Tempauksen epäonnistumisesta sisuuntunut Ville tinttasi työntöenkkansa 105 kiloa, jossa komeasti 10 kiloa lisää tammikuun lopun kisanoteeraukseen. Marko epäonnistui kahdesti 107 kilosta.

Markolle siis sarjavoitto 77:sta ja miesten kisan kakkossija 179 kilon yhteistuloksella. Markolle kyseessä oli ennätys tähän sarjaan, sillä viime vuonna Marko teki sarjaan 85 kiloa 190 (85+90) painaen 80,9. Ville jäi ilman tulosta. Mies oli luonnollisesti pettynyt, sillä miesten kisan voitto olisi irronnut tuolla 80 kilon tempauksella, joka 185 kilon tuloksella olisi tuonut 231,232 sinclair-pistettä ja reilun neljän pisteen ja kilon eron nyt voittaneeseen Taaviin.

Miesten kisan ykköseksi nosti ennakkoluuloton ensikertalainen Taavi Varteva, joka onnistui avaustempauksessaan 80 kiloa, pummaten 85 kiloa kahdesti. Erinomainen työntäjä nosti varmasti 100, 105 ja 110 kiloa tehden 190 kilon yhteistuloksen ja vieden niukasti reilulla kahdella sinclair-pisteellä kisan voiton Markolta. Taavi sai siis kultaa kaulaansa ja Marko hopeaa, kun taas Ville sai lämpimän kädenpuristuksen työntöennätyksestään.

Tulokset:

Crossfit Jyväskylän piirikunnalliset/jäsentenväliset kilpailut, Jyväskylä 20.5.2017
Järjestävä seura: Vihtavuoren Pamaus

Sinclair-kilpailu

Naiset

  1. Juulia Lautaoja KelVi (-92/62,3) 130 kg (57+73) 171,543 p.
    2. Mari Paananen ÄH (-76/77,8) 127 kg (57+70) 148,679 p.
    3. Iita Kononen ÄH (-06/39,6) 66 kg (29+37) 123,373 p.

    4. Annastiina Lehtinen jäsentenvälinen CF JKL (-95/69,2) 97 kg (45+52) 120,450 p.
    5. Satu Tiihonen KelVi (-97/77,4) 98 kg (41+57) 115,004 p.

Miehet

  1. Taavi Vartela jäsentenvälinen CFJKL (-93/84,0) 190 kg (80+110) 226,861 p.
    2. Marko Päivähonka jäsentenvälinen CFJKL (-71/76,2) 179 kg (77+102) 224,687 p.
    – Ville Auvinen jäsentenvälinen CF40100 (-85/76,8) – (0+105)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy