ÄKS

Kannanotto: Perintöverotusta kohtuullistettava

16.03.2023 18:46
Kuvituskuva.

Yleensä perintö- ja lahjaverotukseen liittyvää keskustelua käydään ikään kuin se olisi ainoastaan hyvätuloisia koskettava asia. Perintöveron tarkoituksena on muun muassa taloudellisen eriarvoisuuden vähentäminen. Merkittävä osa suomalaisista on asunnonomistajia ja omaisuus on kiinni omassa asunnossa. Kuitenkin nykyinen malli lähinnä aiheuttaa ongelmia ja päänsärkyä pieni- ja keskituloisille, kun asuntoa saatetaan joutua realisoimaan perintöverojen kattamiseksi.

Kokoomusnuorten liittokokouksessa 2022 Hämeenlinnassa hyväksyttiin uusi tavoiteohjelma, jonka mukaan “Lahja- ja perintövero korvataan luovutusvoittoverolla”. Olisi tavallisen suomalaisen kannalta reilua, jos nykyisen perintöveromallin sijaan siirryttäisiin luovutusvoittoveroon, jossa verot perinnöstä maksetaan vasta myöhemmin ja ainoastaan peritystä omaisuudesta saadusta voitosta. Luovutusvoittovero on käytössä perintöveron tilalla jo Ruotsissa ja Norjassa, mihin Suomenkin tulisi pyrkiä.

Kiinteistöjen lisäksi ongelmia perintöveron kanssa voi tulla muun muassa metsää myydessä. Noin puoli miljoonaa suomalaista on yksityisiä metsänomistajia.

– Esimerkiksi sukulaisen kuollessa yllättäen, voivat perilliset joutua myymään metsää keskenkasvuisena, mikä on epäedullista hiilinielujen kannalta. Tällöin myös metsän myynnistä saadut myyntitulot voivat jäädä huomattavasti alhaisemmiksi kuin jos myynti olisi tehty järeän tukkipuun vaiheessa, eduskuntavaaliehdokas Matti Vihelä huomauttaa.

– Keski-Suomen Kokoomusnuoret haluaa korvata lahja- ja perintöveron luovutusvoittoverolla ja näkee että se hyödyttää erityisesti tavallisia, työssäkäyviä suomalaisia. On tärkeää myös huolehtia yrittämisen edellytyksistä, Suomesta on tehtävä entistäkin yrittäjäystävällisempi ja pidettävä Suomi kilpailukykyisenä, piirihallituksen puheenjohtaja Esa Ettala toteaa.

Matti Vihelä, Keski-Suomen Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas

Esa Ettala, Keski-Suomen Kokoomusnuorten hallituksen puheenjohtaja

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy