ÄKS

Kykyä työelämään -hanke kehittää osatyökykyisten työllistymispolkuja

21.12.2019 08:00

Äänekoskella alkaa keväällä 2020 työllisyyttä edistävä ESR-hanke. Kykyä työelämään -hanke toteutetaan yhteistyössä Laukaan ja Konneveden kuntien kanssa.

 

Tällä hankkeella pyritään vastaamaan valtakunnallisesti esillä olleeseen osatyökykyisten työllisyysasteen nostamiseen.

Kykyä työelämään -hankkeessa kehitetään työllistymispolkuja alueen osatyökykyisille työnhakijoille ryhmä- ja yksilövalmennuksen, koulutusten sekä työnantajayhteistyön keinoin. Hankkeen tavoitteena on luoda kuntien palveluohjausmalli osatyökykyisten työllistämiseen ja työelämässä pysymiseen. Hanketta hallinnoi Äänekosken kaupunki, ja se toteutetaan 1.4.2020 – 31.3.2023. Hankkeeseen palkataan 3 työntekijää.

Hankkeeseen on saatu mukaan jo suunnitteluvaiheessa yrityksiä kaikkien mukana olevien kuntien alueelta. Yritykset tuovat työnantajanäkökulman mukaan kehittämisyhteistyöhön, sekä tiedottavat hankkeen toiminnasta omissa verkostoissa. Lisäksi työnantajat voivat tarjota työpaikkoja hankkeen asiakkaille.

– Hankkeeseen etsitään edelleen yhteistyökumppaneita. Osatyökykyisten työntekijöiden työllistämisen mahdollisuuksista kiinnostuneet työnantajat voivat olla yhteydessä Äänekosken kaupungin työllisyyspalveluihin, kertoo työvalmennuspäällikkö Riikka Hytönen.

Hankkeeseen haetaan hankepäällikköä, sekä kahta hanketyöntekijää määräaikaisiin työsuhteisiin keväällä 2020 alkaen. Lisätietoja työpaikoista työvalmennuspäällikkö Riikka Hytöseltä.

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hankepaallikko-267886-1/

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hanketyontekija-267892-1/

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy