Tämän vuoden Keitelejazzeilla saatiin kuulla tänä vuonna Pekka Pohjolan musiikkia monelta eri kokoonpanolta. Lauantaina oli pojan vuoro tulkita isänsä musiikkia. ÄKSän kriitikko Jori Mäenpää vetää illan yhteen.
Mitä mahtoi miettiä mietteliään näköinen trumpetisti valmistuessaan soittamaan noita monia sooloja jo 10 vuotta takaperin edesmenneen isänsä sävellyksiin? Ehkä vastaus kysymykseen löytyy Vernerin säveltäjä-isä Pohjolan musiikista? Isän, joka kenties olisi vielä elossa, jos olisi valinnut helpomman tien Pohjolan ison musiikkisuvun vanavedessä. Siinä tapauksessa emme olisi päässeet kuulemaan näitä hienoja ainutlaatuisia biisejä!
Isä-Pohjolan musiikki muuttui Verneri Pohjola Groupin käsissä meditatiiviseksi kokemukseksi. Vernerin soolojen kautta avautuu tarunhohtoinen synkähkö maailma, jonne on hieman pelottavaakin matkustaa. Kuitenkin tahtoo nähdä maiseman Kätkävaaran laelta! Haluaa nähdä tuleeko sen lohikäärmeen kidasta todella tulta! Tulista oli myös Teemu Viinikaisen huikea kitarointi Pohjolan musiikin monissa käänteissä. Mika Kallion seitsemän symbaalin mystinen sihinä ja tomien pehmeä kumu kuin myös Tuomas Prättälän rhodes-soinnit loivat myös osaltaan erikoista atmosfääriä tämän vuoden Keitejazzeille.
Groovaava yhteisprojekti
Saksofonisti Timo Lassyä on Äänejärven rannalla kuultu aiemminkin U-Street bändin riveissä. Samaa vapaata free-meininkiä on Lassyn soitossa yhä paljon kuultavissa, mutta nykyää Lassyn soitto sooloissa on selvästi hillitympää. Eihän Lassy mikään Coltrane ole, mutta ei tarvitsekaan, kun mukana on mahtava Ricky Ticky Big Bandin vaskisektio. Kyse ei ole pelkästä taustabändistä, sillä jokainen soittajista on samalla solisti.
Lisäksi mukana on kasa erittäin tyylitietoisesti ja taidokkaasti tehtyjä sovituksia Lassyn ja muidenkin sävellyksistä. Bändin rumpalilta Teppo Mäkyseltä kuultiin upea lattaribiisi, jossa tiheätunnelmaisen rumpusoolon ohella kuultiin kollektiivista improvisointia yhtyeenjohtaja Valtteri Laurell Mäkysen siivittämänä. Ehdottomasti täytyy myös nostaa esiin lyömäsoittaja Abdissa Assefa, jonka congan soitto oli makea välttämättömyys lähes jokaisessa orkan biisissä ja soolossa. Lassy Bandin ja Ricky Ticky vaskisektion upeana finaalina esitettiin Lassyn sävellys Nordic Express, joka jäi ainakin jäi minun päähäni kivasti soimaan.
Simon Phillips, kuva Samuli Rossi
Miamin terveiset
Jos 60-luvulla fuusiojazz tarkoitti rockin ja modaalisen jazzin risteytystä, niin nykyään jazzin fuusioiminen voi tapahtua lähes mihin tahansa musiikin tyyliin tai musiikkikulttuuriin. Simon Philippsin Intialaisvaikutteinen Passage to Agra levyltä Protocol IV herätti omat muistoni matkasta Taj Mahaliin muutama vuosi takaperin. Samanlaisia rytmejä ja huilusäveliä saattoi kuulla siellä tauotta taksien stereoista loputtomilla kiemuraisilla ja kapeilla vuoristoteillä matkustaessa.
Omaa keskittymistä kuusituntiseen jazzlauantaiputkeen haittasi jälleen sään kylmeneminen, enkä oikein jaksanut enää innostua Philippsin mahtipontisesta fuusiojatsista, vaikka muusikot olivat todella taitavia. Varsinkin kosketinsoittajan venezuelaissyntyisen Dennis Hammin molempien käsien yhtäaikainen käyttö vikkelissä sooloissa ihastutti. Täysin hallittua oli myös kitaristin ja basistin soitto. Basisti Ernest Tipps nytkyi hauskasti bassonsa sävelien rytmissä!
Timo Lassy Band & Ricky-Tick Big Band Brass, kuva Samuli Rossi
Intro=outro
Koko Jazz Clubin kitaraspesiaali pistäytyi tunnelmallisesti avaamaan lauantai-illan Keitelejazzeilla. Upeata meininkiä alusta alkaen: Timo Kämäräinen poikkeuksellisesti varsin hempeissä duuritunnelmissa ja sitä samaa duuri-iloa löytyi myös Jarmo Saarelta. Varre Vartianen erottui Teemu Viinikaisen tavoin omalaatuisilla kitarasaundeillaan. Rumpukompista huolehti legenda Uotila ja bassossa arvostettu Timo Hirvonen. Lopussa kuultiin koko kitaraorkesterin voimalla versio Scorfieldin the Red Onesta ja sehän hypähti! Tätä menoa olisi voinut kuunnella paljon pitempäänkin, mutta kenties aikatauluista yritettiin pitää kiinni.
TEKSTI JORI MÄENPÄÄ, KUVAT SAMULI ROSSI
