ÄKS

Metsä Groupin tekstiilikuitu sai nimen – pääseekö tekstiilikuitu muodin huipulle?

16.03.2021 17:33

Metsä Groupin innovaatioyhtiön Metsä Springin uusi Kuura-tekstiilikuitubrändi esitellään yleisölle Japanin muotiviikoilla. Suomalaisesta Äänekosken biotuotetehtaan sellusta valmistettu Kuura-kuitu lanseerataan muodin suurtapahtumassa tällä viikolla yhteistyössä japanilaisen kauppahuoneen ITOCHU Corporationin ja vaatebrändi THE RERACSin kanssa.

 

Kuura-tekstiilikuitua valmistetaan Äänekoskella Metsä Springin ja ITOCHUn yhdessä omistamassa koetehtaassa, jonka tavoitteena on osoittaa uudenlaisen tekstiilikuidun valmistusmenetelmän ja tuotteen toimivuus teknisesti ja taloudellisesti. Tämä edistynyt suoraliuotusmenetelmä on saanut alkunsa yhteistyössä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa yli kymmenen vuotta sitten. Noin kahden vuoden mittainen testausvaihe alkoi Äänekoskella vuoden 2020 lopulla.

–Testaamme uudenlaista tapaa valmistaa tekstiilikuitua kuivaamattomasta sellusta perustuen ympäristöystävällisempiin ja turvallisempiin kemikaaleihin. Projektimme on edennyt siihen pisteeseen, että voimme keskittyä yhä vahvemmin tutkimaan kuidun potentiaalia markkinoilla ja ottaa selvää, miten se soveltuu eri käyttötarkoituksiin. Tässä työssä yli sata vuotta tekstiilialalla toimineella kumppanillamme ITOCHUlla on keskeinen rooli. Kuura-brändin lanseeraus tukee ITOCHUn asiakastyötä, sanoo Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarn.

– Sellupohjaiset tekstiilikuidut lukeutuvat vastuullisiin materiaaleihin, joiden merkitys kasvaa globaaleilla tekstiilimarkkinoilla. Meillä on kunnia lanseerata uusi sellusta valmistettu Kuura-tekstiilikuitu maailman tekstiilimarkkinoille yhdessä Metsä Groupin kanssa. Kuura on tärkeä osa ITOCHUn vastuullisten materiaalien valikoimaa, kerrotaan ITOCHUn tekstiiliyhtiön raaka-aineosastolta.

Tekstiilikuituja tuotetaan maailmassa vuosittain yli 100 miljoonaa tonnia, ja maailmalla on valtava kysyntä kestävästi tuotetulle tekstiilikuidulle. Öljypohjaisten kuitumateriaalien ja puuvillakuidun rinnalle tarvitaan ympäristöä vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja. Ympäristöjalanjäljen minimoimisen ja yleisen tehokkuuden kannalta on olennaista, että Kuura-kuidun valmistus tapahtuu biotuotetehtaan yhteydessä. Valmis teollinen tuotantoympäristö turvaa raaka-aineen ja täysin fossiilittoman energian saannin ja mahdollistaa veden ja muiden resurssien järkevän käytön.

– Metsä Groupin biotuotetehtaiden lähtökohtana on uusiutuvan puuraaka-aineen ja tuotannon sivuvirtojen sataprosenttinen hyödyntäminen selluna ja muina biotuotteina, joilla voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistettuja materiaaleja. Kuura-tekstiilikuitu on erinomainen esimerkki sellusta pidemmälle jalostetusta tuotteesta, jota biotuotetehdaskonseptissamme on mahdollista valmistaa,  jatkaa von Weymarn.

Mikäli valmistusmenetelmän toimivuus ja Kuura-kuidun kiinnostavuus markkinoilla pystytään osoittamaan, Metsä Group harkitsee investointia suurempaan tekstiilikuitutehtaaseen biotuotetehtaansa yhteyteen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy