ÄKS

Mielipide: Äänseutu kuuluu kauas

08.06.2021 12:37

Päätökseen lähteä kuntavaaliehdokkaaksi Äänekoskelle vaikutti minuun suuresti tieto, että v. 2017 Äänekosken nuoret olivat ykkösenä ”Suomen huonoiten voivat nuoret”- listalla.  ”Äänekoski kuuluu kauas” slogan on erinomainen, mutta toivon Äänekosken kuuluvan kauas paljon positiivisimmissa asioissa.
Äänekoskella on paljon positiivisia asioita kuten kaunis luonto, upeita ihmisiä, luovaa asioiden hoitoa ja hyvää tahtoa.

Nyt paluumuuttajana asuessani muutaman vuoden näillä rakkailla synnyinseuduillani, on kuitenkin korviini kantautunut useasti työyhteisöjen huonoista ilmapiireistä. Jos nuoret voivat pahoin, niin se usein viittaisi siihen, että myös vanhempi väki saattaisi voida pahoin.

Tätä asiaa vielä vahvisti eräs haastattelukysymys, jonka Sisä-Suomen Lehti oli laittanut etukäteen kaikille puolueille. Kysymys kuului:
”Miten äänekoskelaisten negatiivisuus saataisiin paremmaksi?”.  Tämä kysymys antoi lisävahvistusta siihen olettamukseen, että jostain syystä paikkakunnalla olisi yleisesti ottaen huono ilmapiiri. Asialle tulisi siis tehdä jotain. Tällaista ilmapiiriä ei luonnollisesti ole joka paikassa, mutta em. esille nousseet asiat ovat kuitenkin kuultavissa. Tätä ilmapiiriä ei ole kohdalleni vielä ehtinyt suuremmin kantautua, mutta nämä em. asiat eivät kuitenkaan ole täysin ”tuulesta temmattuja”, keksittyjä tai mielikuvituksen tuotetta.

Ilmapiirin jo jokainen meistä muuttaa omalla asenteella.

Pastorimieheni Tom Söderström Äänekosken Helluntaiseurakunnasta sanoi minulle aikoinaan: ”Toista ei voi koskaan muuttaa, mutta omaa itseään ja asennettaan voi. Muutos lähtee aina ensin itsestä, eikä siitä, että tuon toisen tulisi muuttua.”  Lauseessa oli sellaista viisautta, että jouduin pysähtymään asian äärelle huomatakseni oman vajavaisen ja negatiivisen asenteeni muita kohtaan.
Jouduin asiassa ”parannuksen paikalle” eli minun itseni on muututtava eikä jonkun toisen.

Me ihmiset välillä kohtelemme toisiamme huonosti, joko tietoisesti tai jopa huomaamattamme. Sanomme tai teemme jotain loukkaavaa, jotta meille itsellemme tulisi jotenkin ”parempi olo” tai jonkinlainen ”hyvitys”. Parempaa oloa siitä ei kuitenkaan tule, vaan siinä käy usein aina päinvastoin.
Useimmiten me silloin puramme vain omaa pahaa oloa toisiimme.

Jos huomaa toimivansa sillä tavoin, niin silloin sitä voisi yrittää kasvattaa itsessään ja malttaa mielensä. Käytöksemme aina vaikuttaa läheisiimme ja huono käytös aina negatiivisesti. Ei meistä koskaan tule täydellisiä, mutta olisi hyvä oppia tunnistamaan itsessä em. asioita ja oppia jättämään negatiivista asennetta pois. Ihan tietoisesti muuttaa omaa asennettaan.
Meidän kasvava nuoriso näkee myös sen huonon esimerkin siitä, kuinka kohtelemme toisiamme. Meidän käytösmallimme aina siirtyvät sukupolvelta toiselle. Negatiiviset käytösmallit tulisi katkaista mitä pikimmin.

Anteeksianto yksi tärkeimmistä ja vapauttavimmista asioista ihmisen elämässä. Sitä tulisi harjoittaa joka päivä.
Ollessani nuori tyttö minulle sanoi kerran eräs henkilö, että ”Ihmisille on vain osattava antaa anteeksi.”
Se onkin ollut hyvä motto ja ohje elämässäni. Ei se aina ole helppoa, mutta siihen tulisi pyrkiä. Se on vapauttavaa, niin itselle, mutta myös sille toiselle!

Miten positiivinen asenne voisi edetä paikkakunnalla?

Itse haluan olla luomassa tälle rakkaalle synnyinseudulle omalta osaltani parempaa ilmapiiriä ja rakentavaa yhteistä ME-henkeä.
Yksin en voi sitä tehdä, mutta yhdessä kanssasi asia menisi eteenpäin.
Haluaisin antaa paikkakuntalaisille mahdollisuuden osallistua esim. tietyn teeman äärelle keskustelemaan yhdessä. Jokainen voisi silloin sanoa sanottavansa. Jokainen voisi myös tuntea tulevansa kuulluksi. Yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyisi ja me toimisimme paikkakuntamme parhaaksi yhdessä.
Tavoitteena olisi, että me kaikki voisimme tuntea olomme täällä paremmaksi, meidän olisi hyvä olla, elää ja viihtyä toistemme kanssa. Voisimme nauttia elostamme yhdessä näissä Keski-Suomen kauniissa maisemissa.
Rakentavassa ilmapiirissä, ei hajottavassa.

Haluan luoda ME-henkeä myös päättäjien keskuuteen, koska päättäjät ovat myös esimerkki kuntalaisille, miten asioita tulisi hoitaa tai miten asioista tulisi päättää. Me kaikki, jotka asumme täällä samalla paikkakunnalla, voimme olla vaikuttamassa yhdessä kaikkiin meitä koskeviin asioihin.
Paikkakuntalaisia olemme me kaikki, niin sinä kuin minäkin. Me voimme yhdessä tehdä tästä paikkakunnasta paremman paikan asua, olla, elää ja hengittää.

Minulla on kokemusta kuntapolitiikasta aiemmilta paikkakunnilta kunnanvaltuutetun-, sivistys- ja keskusvaalilautakunnan jäsenen- sekä kulttuurijaoston tehtävistä. Kuntapäättäjänä olisin aivan tavallinen ihminen kaikkien paikkakuntalaisten asialla. Tavallinen ihminen tavallisen ihmisen tavallisissa asioissa.
En tavallisilla tavoilla tai päätöksillä vaan uutta luovalla sekä innostavalla otteella.

Toimin oman vammaisen lapseni omaishoitajana ja sydämelläni ovat nuorten lisäksi mm. vammaisten, lasten ja ikäihmisten hyvinvointi.
Lisäksi olen toiminut aiemmin yhdessä mieheni kanssa teatterialan yrittäjänä, niin luontaisesti minulle tärkeitä teemoja ovat myös yrittäjyyden tukeminen sekä paikalliset kulttuuriasiat.  Kulttuuriasioista sainkin olla keskustelemassa suorassa lähetyksessä Äksän vaalipaneelissa, joka on nähtävillä minun KD kuntavaaliehdokas facebook sivuillani ja joka löytynee myös Äksän sivuilta/ Kuntavaalit 2021.
Sirpa Söderstöm ,kuntavaaliehdokas Kristillisdemokraatit Äänekoski KD
Viiden nuoren äiti ja vammaisen lapseni omaishoitaja

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy