Suolahden uimahalli avataan vihdoin elokuussa peruskorjauksen jäljiltä. Uudistettu halli on hieno saavutus, mutta se toteutettiin täysin Äänekosken kaupungin ja meidän veronmaksajien omasta pussista.Kun kaupunki haki remonttiin valtionavustusta, valtion virkakoneisto näytti punaista valoa ja vetosi tiukkoihin pykäliin.
Naapurissa Jyväskylä puolestaan menetti jättimäisen Hippos-hankkeen valtionavut pelkän rahoitusmallin vuoksi.
Maakunnissa ollaan totuttu siihen, että valtiontukien ehdot ovat tiukat, sääntöjä syynätään pilkuntarkasti ja säästöjen aikana jaettava potti on vedetty minimiin. Tavallisten suomalaisten arkeen vaikuttavaa liikuntapaikkarahoitusta onkin leikattu hallituskaudella puoleen. Me maksamme tästä kurista kallista hintaa kohonneina uimahallimaksuina, palveluiden karsimisena ja kuntien kasvavana alijäämänä. Tässä piilee inhimillinen trategia.Kun uimahallilippujen hinnat nousevat, pienituloinen eläkeläinen tai lapsiperhe joutuu jättämään senkin ostamatta. Silloin jätetään itsensä hoitamatta, toimintakyky murenee ja lasku lankeaa myöhemmin raskaiden sote-palveluiden kautta meille kaikille.
Säännöt ja säästöt koskevat kuitenkin näköjään vain meitä tavallisia kuntia. Samaan aikaan hallitus päätti puoliväliriihessään antaa suoralla poliittisella lupauksella peräti 35 miljoonaa euroa helsinkiläiselle yritykselle elämysareenalle, Garden Helsingille.
Tuki annettiin ”tiskin alta” ilman virallista hakemusta, ilman taloudellisia vaikutusarvioita ja täysin ohi ministeriön virallisten jonojen.
Kun kyseessä on pääkaupungin sisäpiirin ja vaikutusvaltaisten lobbareiden hanke, valtion tiukka talouskuri ja tiukat pykälät unohdetaan sekunneissa.Oikeustieteen emeritusprofessori onkin luonnehtinut prosessia jo rakenteelliseksi korruptioksi.
Tämä on räikeää alueellista ja inhimillistä epätasa-arvoa. Miksi maakuntien ihmiset joutuvat tinkimään terveydestään ja arjestaan, jotta valtiolla riittäisi miljoonia jaettavaksi helsinkiläisen viihdekeskuksen pohjattomaan kaivoon? Tavallisen äänestäjän on syytä muistaa tämä suhmurointi ja sanojen ja tekojen ristiriita, kun kevään 2027 eduskuntavaaleissa jaetaan valtakunnan valtasuhteet uudelleen. Julkiset varat kuuluvat koko Suomen arjen ja terveyden turvaamiseen, eivät pääkaupungin elitin miljoonahankkeiden ohituskastoihin.
Marke Tuominen, varavaltuutettu Maltilliset





















