ÄKS

Mielipide: On ratkaisujen aika

12.06.2021 19:31
Sunnuntaina on kuntavaalien ratkaisujen päivä. Toivottavasti kuntalaiset käyttää ahkerasti oikeuttaan.
Nostan muutaman keskeisen asian tikun nokkaan. Jos tulen valituksi, ajan seuraavia asioita. Kunnan taloutta on hoidettava niin, että rahan käytölle on selvät kohteet. Peruspalveluja on oltava saatavilla myös kunnan reuna-alueilla.
Merkittävät hankkeet kuten tuulivoimahanke on käsiteltävä avoimesti kunnan hallinnossa. Asia koskee merkittävältä osin ihmisiä ja ympäristöä. Johtavien kunnan virkamiesten jalkautumista muihin taajamiin jatketaan, näin saadaan ruohonjuuritasolta tietoa päätösten pohjaksi. Politiikankin olisi palattava politiikkaan. Ryhmien välisiä neuvotteluja ja keskustelua valmisteilla olevista asioista on lisättävä.
Poliittiset ryhmät voisi linjata valmisteltavia asioita, mihin suuntaan päätöksenteossa olisi mentävä. Paikalliset mediat pidetään kaikessa tässä mukana, tietoa jakamassa kuntalaisille. Vaalikampanjani motto ollut ihmissuhteet, asiat, tavoitteet ja luottamus. Nyt on sitten äänestämisen aika ja käytetään sitä.
Martti Isoviita, kuntavaaliehdokas, kok.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy