ÄKS

Muutoksia liikennejärjestelyihin Kirrin eritasoliittymän kohdalla 19.11.21

17.11.2021 11:07

Vanhan ja uuden valtatie 4:n liitoskohdan rakentamisesta johtuen Kirrin eritasoliittymän liikennejärjestelyt muuttuvat perjantaina 19.11.21. Järjestely on voimassa moottoritien liikenteelle ottoon asti.

 

Sekä Ouluun että Jyväskylän suuntaan menevä liikenne kulkee edelleen osin uutta moottoritietä Kirrin eritasoliittymän ja Alvajärven risteyssillan välillä. Kohdassa on käytössä yksi ajokaista etelään ja yksi ajokaista pohjoiseen.

Liikennejärjestelyjen muutos koskee etelästä pohjoiseen suuntaan Kirrin eritasoliittymästä liittyvää liikennettä. Liikenne siirtyy kulkemaan osan matkaa uutta pohjoisen suunnan ramppia pitkin. Rampilta pohjoiseen suuntaan tielle liittyvillä on väistämisvelvollisuus ja liittymässä nopeusrajoitus on 30 km/h. Muutoin työmaa-alueella on voimassa nopeusrajoitus 50 km/h. Ajokaistat on erotettu toisistaan lamelleilla.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy