ÄKS

Nuorisokeskus Spotin kellarikerroksen tilat suljetaan

30.09.2022 10:10

Nuorisokeskus Spotin kellarikerroksen tilojen kuntoa on tutkittu. Tutkimuksen perusteella kellarikerroksesta ei löytynyt viitteitä mikrobivaurioista.

 

Kellarista oli löydöksenä sadevesien ja maaperästä nousevan kosteuden aiheuttamia kohonneita kosteuspitoisuuksia sekä nykyrakennustavan mukaisesti riskirakenteeksi määriteltyjä rakenteita, kuten maanvaraisen lattian päälle asennettu muovimatto ja lattioiden puukoolauksia.

– Vaikka mikrobivaurioita kohteesta ei löytynytkään, olemme tehneet päätöksen, että suljemme kellarikerroksen tilat, jotta voimme parantaa ylempien kerrosten sisäilmaa. Tulemme tekemään tarvittavat tiivistyskorjaukset ja poistamme kellarikerroksesta muovimatot syksyn aikana. Toteutamme myös sadevesien ohjauksen parannusta ja kellarin seinien tiivistystä tarvittavilta osin. Näiden osalta aikataulu tarkentuu syksyn aikana, vs. toimistoinsinööri Hanna Räsälä kertoo.

Spotin tiloihin tullaan asentamaan ilmanpuhdistimia parantamaan ylempien kerrosten sisäilmaa.

– Tulemme myös tekemään muutostöiden jälkeen ylempien kerrosten osalta seurantamittauksia sisäilman osalta, Räsälä jatkaa.

Äänekosken nuoret ovat saamassa aivan uudet tilat lähivuosina. Suunnitelmien mukaan Äänekosken keskustan uudet nuorisotilat tulevat Koulunmäen koulun uuden rakennuksen yhteyteen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy