ÄKS

Pientä valoa Keski-Suomen suhdannenäkymissä – silti miinuksella ollaan edelleen

27.01.2021 10:29
Kysyntä oli vaimeaa noin puolella keskisuomalaisista yrityksistä.

Suhdannetilanne Keski-Suomessa on viimeaikaisesta kohentumisesta huolimatta edelleen vaikea, ilmenee tuoreimmasta EK:n suhdannebarometrista. Tuotanto- ja myyntimäärät olivat vuoden 2020 lopulla laskussa ja lasku lieventynee kuluvan vuoden alussa. Kysyntä oli vaimeaa noin puolella yrityksistä. Suhdannenäkymät kirkastuivat tammikuussa.

 

Keski-Suomen yritysten suhdannearviot paranivat vuoden 2020 lopulla, mutta suhdannekuva pysyi yhä harmaana. Tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvaava saldoluku oli 2021 tammikuussa -28, kun saldoluku oli viime lokakuussa tehdyssä tiedustelussa -37.

– Vaikka saldoluvuissa pientä valoa on näkyvissä, on tilanne edelleen vaimea, mistä kertoo myös se, että suhdanneodotukset ovat hieman koko maan keskiarvoa heikommat, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen sanoo.

Vaikka suhdannenäkymät ovat kirkastuneet voimistuneesta koronaepidemiasta huolimatta, ovat odotukset ovat yhä kokonaisuudessaan miinusmerkkiset. Suhdannenäkymien uusin saldoluku oli -14 (lokakuussa -36). Tammikuussa suhdanteiden ennakoi olevan hiipumassa 27 prosenttia yrityksistä ja 13 prosenttia odotti paranemista. Ennallaan suhdanteet pysynevät 60 prosentilla Keski-Suomen yritysten suhdanneodotukset ovat hieman koko maan keskiarvoa heikommat.

Muun muassa paperiteollisuudelle vaativia erikoistuotteita valmistava tilauskonepaja MekaFluid Oy on pärjännyt toimitusjohtaja Vesa Tikkasen mukaan hyvin.

– Ensin koronan takia hieman arvelutti, mitenhän tässä käy. Suurempaa notkahdusta ei kuitenkaan tullut. Teemme paljon töitä paperiteollisuudelle, ja kun siellä toiminta on jatkunut vähintäänkin tyydyttävästi, on se näkynyt myös meillä siten, ettei suurempia ongelmia ole ollut. Pientä komponenttisaatavuusongelmaa ainoastaan ajoittain. Myös uusia asiakkuuskontakteja on saatu luotua koronasta huolimatta. Yleisesti näkymät ja tilauskanta seuraavalle puolelle vuodelle ovat hyvät, Tikkanen kertoo.

Suhdannebarometrin mukaan tuotanto- ja myyntimäärät yrityksissä supistuivat lievästi loka-joulukuussa. Tuotantomäärien ennakoidaan laskevan kausivaihtelu huomioon ottaen hieman lähikuukausinakin. Henkilökunnan määrä pieneni vuoden 2020 viimeisinä kuukausina. Lähikuukausina työvoima pienentynee aavistuksen verran, kun otetaan huomioon normaali kausivaihtelu.

Heikko kysyntä oli tammikuussa yleisin kapeikkotekijä 47 %:n osuudella (lokakuussa 51 %). Ammattitaitoisesta työvoimasta oli pulaa 11 %:lla alueen yrityksistä (lokakuussa 14 %). Kannattavuus jäi loka-joulukuussa keskimäärin vuoden takaista heikommaksi, eikä kannattavuuden odoteta nousevan lähikuukausinakaan. Tuotantokustannukset ovat noususuunnassa.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy