ÄKS

Pinskuleirillä on tutkailtu ihmeellistä luontoa

12.07.2021 11:17
Kaisla ja Rebekka löysivät kypsiä mustikoita metsän tutkimusretkellä. 

Pinskujen kymmenpäiväinen leiri on meneillään Sumiaisten sademetsässä. Tänä vuonna ei sada, vaan nyt mennään helteisissä tunnelmissa.  

 

Leirillä on lapsia ja nuoria ohjaajineen sekä perheitä. Koronan vuoksi lapsivaltuuskuntia ulkomailta ei ole saapunut, toista kertaa jo.

– Pinskuleirit ovat aina olleet kansainvälisiä, mutta pandemia pakottaa paikallisuuteen ja rajaamaan osallistujamääriä muutenkin, Michelle Seppälä kertoo.

Helteet, uv- säteet, otsonikato ja voimakkaasti kukkiva luonto vaativat oman, jakamattoman huomionsa leiriohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa.

Hyvin on onnistuttu. Lasten ja nuorten yhdessäolo, ilo ja oppiminen ovat asioita, joita meidän on varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöissä vaalittava. Leirit, retket ja kerhot ovat tässä työssä ihan toiminnan ytimessä, summaa Pinskujen työntekijä ja leiriä järjestävä Seppälä.

Leiri päättyy keskiviikkona.

Teksti Sirpa Martins, kuvat Rosa Tuimala

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy