ÄKS

Risto Dufva Äänekoskella: ”Nyt ollaan isojen arvojen äärellä”

22.05.2024 16:53 (muokattu 22.05.2024 18:00)
"Urheilu on sillä tavalla mielenkiintoinen juttu, että se parasta halvinta imagomarkkinointia, mitä kunta voi tehdä." Risto Dufva muistutti. 

Suolahden Urhon järjestämät päiväkahvit kumppaneille, sidosryhmille ja muille kiinnostuneille avasivat seuran tulevaisuuden visioita tyylillä. 

 

Paikalla oli seuran hallituksen jäseniä, edustuksen pelaajia ja valmentajia, talkoolaisia, entisiä pelaajia, toiminnanjohtaja Sami Pekkala  ja päämajoitusmestari Risto Dufva, jonka puheenvuoroa odotettiin mielenkiinnolla. 

Painotalon Mikkosaliin kokoontui joukko kuulijoita, miltä Urhon tuelvaisuuden näkymät näyttävät. Ja hyvältähän ne näyttivät! Hienosti toteutettu tilaisuus antoi tilaa myös kysymyksille, mutta sen verran tyhjentävästi esitetty ”unelmakartta” oli, että sen päälle kahvi maistui ja juttu luisti. 

Lasse Riitesuon johdolla käyty info kertoi, mihin isossa kuvassa katsottuna Urho on menossa, millä eväillä ja kenen kanssa. 

– Olen ollut mukana kahdeksan vuoden ajan, ja on ilo olla osa yhteisöä, jossa aion olla vastakin. 

Urhon toiminnanjohtaja Sami Pekkala alusti tilaisuutta kertomalla, miltä Urhon tulevaisuus näyttää. Peräpeiliin katsottiin sen verran, että olemassa olevat tunnusluvut näyttävät jääkiekon olevan kasvava laji niin pelaajien kuin katsojienkin keskuudessa.

– Uusi halli on otettu vastaan upeasti ja olemme kasvattaneet harrastajien määrää. Vuonna 2022 oli jääkiekon parissa 154 harrastajaa ja kolmessa vuodessa on harrastajamäärä kasvanut sadalla luistinparilla. Noususuhdannetta on tarkoitus jatkaa, Pekkala sanoi. 

Nousuilmiö näkyy myös yleisömäärissä, kun edustuksen pelejä kävi katsomassa keskimäärin huikeat 463 katsojaan, Pekkala kertoi ylpeys äänessään. 

Katse on vahvasti tulevassa: missio ja tahtotila on luotu viiden vuoden päähän. Lähtökohta on, että Urho pelaa mestaruussarjassa vuonna 2030.

– Haluamme tarjota elämän mittaisia elämyksiä Suomen yhteisöllisemmässä seurassa. Meillä on jo nyt taustalla vahva yhteisö, mutta haluamme vahvistaa sitä vielä entisestään. Halutaan kaikki mukaan toimintaan ja toiminaan pitämällä huoli kaikista, jotka mukaan tulevat. Toiminta ei pyöri vain pelaajien ja valmentajien ympärillä vaan mukana on kaikki jotka talkoilla ja muilla panoksilla ovat mukana lajin parissa, Pekkala sanoi.

Urhon arvona on olla Urheilullinen, Rohkea, Hyvinvoiva ja Oikeudenmukainen seura.  

– Haaveena on mestis sarjana, joka on käytännössä ammattilaistason urheilua. Lähdemme tavoittelemaan nousua myös omilla kasvateilla ja sitä olisi mahdollista tavoitella keskisuomalaisen pelaajapolun kautta. 

(juttu jatkuu kuvan alla)

Sami Pekkala, Risto Dufva ja Lasse Riitesuo kertoivat Urhon tulevaisuuden visioita Painotalolla.

Urhon päämajoitusmestariksi nimetty Risto Dufva sanoo, ettei muutos näy vain tulostaululla. 

– Nyt ollaan isompien arvojen äärellä. Urho haluaa olla mukana yhdistämässä seutukuntaa, sillä tämä seutu tarvitsee sellaisia malleja, että tästä tulisi vieläkin kiinteämpi yksikkö. Tänne ajaa Jyväskylästä puolessa tunnissa, ja onkin erityisen tärkeää saada jyväskyläläiset ymmärtämään että matka on yhtä nopea myös toiseen suuntaan, Dufva veisteli. 

Dufva kertoi, kuinka yritystoiminnassa työvoiman rekrytointi on tärkeä. 

– Myös alueen maine on tärkeä, eli pitää tehdä pieniä ja suuria tekoja, että veto- ja pitovoimaa saadaan alueelle lisää. 

Jääkiekko on populäärilaji, ja silloin kysytään myös perheiden palveluita. 

– Kun tänne tulee työpaikkoja, tarvitaan myös palveluita ja mahdollisuutta harrastaa ja tässä on Urho isossa roolissa. Jokainen lapsiperhe on kunnalle voltin arvoinen ja kun pääsee olemaan mukana positiivisen mainekuvan luomisessa, saa olla kiitollinen. Meillä on työlle tekijöitä täällä Äänekosken alueella. 

Mestikseen nouseminen on iso juttu, mutta Dufvan mukaan vieläkin tärkeämpää on ihmisille palveluiden tarjoamiseen ja sitä kautta vetovoiman lisäämiseen. 

– Se on perimmäinen syy, miksi olen mukana tässä. On hieno päästä mukaan tekemään pieniä ja isoja ihmeitä. Urheilu on sillä tavalla mielenkiintoinen juttu, että se parasta halvinta imagomarkkinointia, mitä kunta voi tehdä, Dufva muistutti. 

Urheilun eteenpäin vieminen on tärkeää. 

– Jääkiekko on muuttunut viime vuosikymmeninä siten, että NHL-pelaaja voi tulla vaikka Suolahden Urhosta. Huipputarinoita riittää kyllä. Meidän toiminta voi olla NHL-tasoa, ja se on ihmisistä kiinni. Urho on jo nyt mallioppilas, Dufva sanoi mutta kertoi, ettei siihen voi tyytyä. 

– Meidän pitää tavoitella ulostuloja, jolla saadaan WAU-efektejä, eli tehdä iloisia yllätyksiä. Tämä vaatii arvojen lisäksi asennetta. Arvolle pitää saada arvo mikä sille kuuluu. 

Dufva kertoo, että Urhossa haaveillaan paljon, eikä vielä tiedetä, mihin asti päädytään. 

– Me halutaan tehdä eri tavalla ja eri lailla vaikka vaikka ollaan jo nyt tehty hyvin. Me halutaan muuttua vieläkin paremmaksi ja nyt etsitään keinoja miten se tapahtuu, olemme innolla mukana. Suurin intohimo liittyy juuri siihen, että miten me voidaan tehdä erilailla kuin muualla. Vahva seura voi auttaa koko yhteisöä verkostoitumalla, Risto Dufva sanoi. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy