ÄKS

SDP:n Rantanen: Äänekoski tarvitsee nyt kaiken tuen

11.10.2024 10:15

Metsä Group suunnittelee Suolahden tehtaiden tuotannon lopettamista. Huolensa tilanteesta jakaa myös kansanedustaja Piritta Rantanen (sd). 

 

Loppumisvaarassa on 370 työpaikkaa kahdessa vaiheessa.

– Kokemuksesta tiedän kuinka kamalilta nämä uutiset kaikissa työntekijöissä ja koko kaupungissa tuntuvat. Toivon voimia ja jaksamista kaikille asian osapuolille. Tässä surkeassa tilanteessa näkyvissä on kuitenkin myös valonpilkahduksia koska lopettaminen on suunniteltu toteutuvan kahden vuoden kuluessa, jolloin työntekijöiden työllistyminen yhtiön muihin toimipaikkoihin on mahdollista ja todennäköisempää.  Äänekoskelle rakennetun uuden LVL-tehtaan rekrytoinnit ovat juuri alkamassa ja osa työntekijöistä saa varmasti työpaikan sieltä.

– Toivottavasti tappiollisen toiminnan lopettaminen parantaa yhtiön iskukykyä tulevaisuuden uusien innovaatioiden kautta. Metsä Group on rohkeasti investoinut ja uskonut uusiutuvaan kestävään metsäteollisuuteen. Nyt on huolehdittava työntekijöiden tulevaisuuden näkymistä ja oikeuksien toteutumisesta, Piritta Rantanen painottaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy