ÄKS

Töitä riittää myös tulevaisuudessa – Mahdollisuuksien metsä -kampanja innostaa nuoria metsäalalle 

17.03.2021 16:33

Metsä Group osallistuu jälleen valtakunnalliseen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjaan, jonka puitteissa esitellään metsäalan koulutus- ja työmahdollisuuksia sekä tuotteita yläkouluissa eri puolilla Suomea. Tänä vuonna kampanja toteutetaan etäyhteyksin.

 

Metsä on menestystarina. Metsä Group haluaa olla mukana kannustamassa nuoria hakeutumaan alalle, jossa pääsee tekemään merkityksellistä työtä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kampanjan aikana pääsemme kertomaan nuorille alan koulutus- ja työmahdollisuuksista, tuotteista sekä omista urapoluistamme. Kampanja tavoittaa jopa puolet Suomen kahdeksasluokkalaisista.

– On hienoa olla taas mukana kampanjassa! Tänä vuonna kampanja järjestetään koronatilanteen vuoksi etäyhteyksin. Onneksi tähän osattiin varautua ja lähettiläät ovat saaneet vinkkejä sujuvien ja innostavien etävierailujen järjestämiseen. Uskon, että metsäalan monipuolisuus ja lähettiläiden omat uratarinat jättävät positiivisen jäljen nuoriin. Metsä Groupilta kampanjaan lähti mukaan tänä vuonna hieman yli 40 lähettilästä. He esittelevät metsäalaa kahdeksasluokkalaisille kaikkiaan noin 80 koulussa, kampanjan koordinaattorina Metsä Groupissa toimiva Olivia Koski kertoo.

Metsäteollisuus työllistää osaajia monenlaisilla koulutustaustoilla, ja alalta siirtyy lähivuosina ennätysmäärä työntekijöitä eläkkeelle. Myös Metsä Groupin käynnissä olevat investointihankkeet turvaavat alan työpaikkoja ja luovat arvoketjuun uutta työtä pitkälle tulevaisuuteen. 

Inspiroivan oppitunnin lisäksi koulut saavat käyttöönsä metsäalaa esittelevän tuotesalkun, joka sisältää kattavan tietopaketin metsäalasta ja sen tuotteista. Salkun sisältö yllättää monipuolisuudellaan – pohjoisesta puusta tehdään monenlaisia jokapäiväisessä käytössä olevia tuotteita ja samalla se on uusien tulevaisuuden innovaatioiden raaka-aine.

Mahdollisuuksien metsä -kampanjaa ovat vuodesta 2013 toteuttaneet Metsäteollisuus ry ja Suomen Metsäyhdistys yhdessä metsäteollisuusyritysten kanssa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy