ÄKS

Tonteilla tapahtuu – esirakentamisella koetataan vauhdittaa yritystonttikauppaa

04.04.2024 09:26 (muokattu 04.04.2024 09:27)
Kotakennäs ykkösen kahdella tontilla tapahtuu jo näkyvästi: tontteja raivataan houkuttavaksi.

Kotakennään ykkösalueen kahdella tontilla raivataan  ja Myllyrinteellä kaadetaan puita. Näkyvällä toiminnalla herätellään yrityskauppojen toteutumista. 

 

Vuoden 2024 talousarviossa ei ole määrärahavarausta kaupungin omistamien yritystonttien esirakentamiselle. Nykyisessä markkinatilanteessa on nähty tarpeelliseksi muutamien keskeisten yritystonttien esirakentaminen kevään ja kesän 2024 aikana. Tonttivarannon osalta on aloitettukin jo puuston poistoa hyvillä näkyvillä paikoilla olevilta yritystonteilta. Myös pintamaan poistoa on tehty Kotakennäs I alueella.

– Esirakentaminen on enemmän kuin tärkeää, jotta saadaan houkuteltua yrityksiä kaupunkiin. Tonttien kokonaishinnat ovat osoittautuneet suhteellisen kalliiksi yrittäjille, ja meidän pitää pysyä kilpailussa mukana suhteessa naapurikuntiin, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Asiaa on esitelty kaupungin strategiatyöryhmässä 7.3.2024 ja valtuuston iltakoulussa 18.3.2024. Vuoden 2024 aikana tehtävien tonttien esirakentamiseen esittää maankäyttöpalvelut vuoden 2024 talousarvioon lisämäärärahaksi 150 000,00 euroa. Esirakentaminen käsittää puuston poiston ja pintamaan läjittämisen tontin reunoille sekä alueen tasaamisen tiettyyn tasoon.

– Tulevina vuosina tulee talousarvion laadinnan yhteydessä suunnitella tontit, joille esirakentamista tullaan tekemään ja varata määräraha kullekin vuodelle talousarvion laadinnan yhteydessä, asiaa valmistellut kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi kertoo.

Maanantaina kokoontuva kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se myöntäisi vuoden 2024 talousarvioon maankäyttöpalveluiden vastuualueelle yritystonttien esirakentamiseen 150 000,00 euron lisämäärärahan.

Vastaa

  1. Kotakennäs sanoo:

    Herättäähän se, kun yksi tontti on jo vuokrattu 30 vuodeksi.

  2. jannes sanoo:

    Eikö kuitenkin kannattaisi toimia sillätavalla, että vähennetään sitä tonttien hintaa, muttei tehdä esirakentamista?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy