ÄKS

Urholta jysähti uutisia: Risto Dufva vahvistamaan Urhon organisaatiota

07.05.2024 15:44 (muokattu 07.05.2024 15:46)
Sami Pekkala (vas) ja Tapio Saaristo iloitsevat Risto Dufvan tulosta Urhon matkaan kohti Mestistä.

Suolahden Urhon jääkiekkotoiminta tiedottaa ottavansa seuraavan askeleen toiminnassaan, ja on saanut avukseen osaamista Suomen huipulta.

 

Ammattivalmennusuran kauden lopuksi päättänyt Risto Dufva on nimitetty vahvistamaan Urhon organisaatiota. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

–  Talven aikana kävimme keskusteluita tulevaisuuden tahtotilasta, ja yhteistä tulevaisuuskuvaa maalattiin omalla porukalla sekä Riston kanssa päästen hyvään yhteisymmärrykseen, sanelee Urhon edustuskiekko ry:n puheenjohtaja Tapio Saaristo.

Urhon tavoitteena on olla Mestisseura, ja panostaa samalla junioritoiminnan kehittämiseen. Kokonaisvaltainen toiminnan kehittäminen ja yhteisön vahvistaminen onkin keskiössä. Mahdollisuus olla tulevaisuudessa jopa Mestisseura saa Urhon toiminnanjohtaja Sami Pekkalan hymyilemään:

– Edustusjoukkueen toimintaan tuodaan entistä enemmän urheilu keskiöön. Resursseja lisätään, mutta kaikki tehdään järkevästi ja suunnitelmallisesti. Toimintaa vahvistetaan unohtamatta sitä perusajatusta, minkä takia täällä ollaan, eli tuottamassa yhteistä hyvää koko ääneseudulle ja tarjoamassa laadukasta toimintaa turvallisessa ympäristössä kaikille. Olemme luoneet viisivuotisen suunnitelman, joka tullaan esittelemään sidosryhmille lähiviikkojen aikana.

Urholta on tulossa lisää uutisia muun muasaa valmennuksen ja pelaajiston suhteen lähiaikoina.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy