ÄKS

Valtatiellä 13 tavoitellaan liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamista Kaikille avoin yleisötilaisuus 15. kesäkuuta Hietaman koululla

12.06.2022 17:57
Arkistokuva

Keski-Suomen ELY-keskus laatii toimenpideselvitystä valtatien 13 tavoitetilasta ja vaiheittain toteuttamisesta vuoteen 2050. Suunnittelualueelle tutkitaan 1-2 ohituskaistaparia. Toimenpideselvityksen aikana järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus ke 15.6. klo 17-18 Hietaman koululla.

 

Keski-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt toimenpideselvityksen laatimisen valtatielle 13 välille maantie 16847 (Linnantie, itäinen liittymä) – valtatie 4 (Huutomäki). Toimenpideselvityksessä tarkasteltavan tiejakson pituus on noin 19 kilometriä. Käynnistyneessä selvityksessä määritetään suunnittelualueen tavoitetilanne yksityiskohtaisemman jatkosuunnittelun lähtökohdaksi.

Tien kaarteisuus ja mäkisyys sekä suuri liittymätiheys vähentää kaksikaistaisen tien ohitusmahdollisuuksia. Hankkeen tavoitteita ovat tasoliittymien vähentäminen ja kanavointi, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sekä rautatien tasoristeysten turvallisuuden parantaminen. Suunnittelualueelle pyritään lisäksi löytämään 1-2 ohituskaistaparia, joilla tavoitellaan liikenteen sujuvuutta ja parempaa matka-aikaa sekä ennakoitavuutta.

Toimenpideselvityksen aikana järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus ke 15.6.2022 klo 17-18 Hietaman koululla, os. Hietamantie 96, 44170 Hietama.  Tilaisuudessa esitellään alustavia toimenpide-ehdotuksia (ohituskaistajaksot, rinnakkaistiejärjestelyt). Yleisötilaisuudessa on mahdollisuus ottaa kantaa esitettäviin ratkaisuihin.

Mielipiteet pyydetään toimittamaan 29.6.2022 mennessä suunnittelukonsultti Riina Väyryselle 040 620 7270, riina.vayrynen@afry.com tai postitse osoitteeseen AFRY Finland Oy, Riina Väyrynen, Puistokatu 2–4 D, 40100 Jyväskylä. Esittelyaineisto viedään tilaisuuden jälkeen hankesivuille. Vapaamuotoisia mielipiteitä voi toimittaa suunnittelukonsultille myös tilaisuuden jälkeen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy