ÄKS

Valtuustoaloitteita käsittelyyn mojova nippu

15.04.2024 19:01

Kaupunginvaltuutetut ahkeroivat seitsemän valtuustoaloitetta. 

 

Joustavaa kaavoitusta haetaan, valtuuston toimintaa halutaan kehittää  ja että tiestön korjausvelkaa lyhennetään. Kaupungin tytäryhtiöihin toivotaan ammattimaisia hallituksia, puheenjohtajista alkaen.

Esitettiin myös, että  Äänekosken kaupunki ryhtyy toimiin rakentaakseen Suolahden ja Äänekosken satamiin ns. kalastustukikohdan, jossa olisi saatavilla jäitä kalojen kylmäkuljetusta varten.

Suolahteen halutaan valtuustoaloitteella koirapuistoa sekä Urhon painijoille terveitä ja sopivan kokoisia tiloja harrastaa, kun Asemakadun koulun purku  alkaa olla ajankohtainen.

Toivotaan myös käyttötalouden kulujen vertailua verrokkikuntiin.

Valtuustoaloitteet lähtevät nyt virkamiesvalmisteluun ja palaavat valtuutettujen pöydälle myöhemmin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy