ÄKS

Vuoden 2021 päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa – Konginkankaalla ja Suolahdessa päällystellään

10.05.2021 11:11

Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt käynnistyvät toukokuun puolivälissä. Keväällä 2021 kilpailutettiin kaksi päällystysurakkaa, kilpailutettujen kohteiden yhteispituus on noin 110 kilometriä.

 

Päällystämisen ohella tehdään osalla päällystyskohteista rakenteen parantamista ja muita korjaustöitä. Ne sisältävät esimerkiksi routavauriokohtien korjausta, kantavuuden parantamista, maakivien poistoa sekä kuivatuksen parantamista.

Kohteiden tarkemmat sijainnit ja tiedot sekä alustava päällystysaikataulu selviävät tiedotteen lopussa mainituista aineistoista. Päällystyskohteiden aikatauluihin saattaa tulla muutoksia esimerkiksi sääolosuhteista johtuen.

Päällystysohjelman lopulliseen pituuteen vaikuttavat muun muassa bitumin ja alustan kuumennuksessa käytettävän kaasun kustannustason kehitys sekä rahoitustilanne.

Ensimmäisen päällystysurakan päällystystyöt alkavat viikon 20 aikana Petäjävedeltä valtatieltä 23 ja viikolla 21 Vt 4 Joutsan kohdalta. Toukokuun puolivälissä aloitetaan myös kuivatuksen kunnostaminen ja rakenteen parantaminen Jämsän Mt 16573 kohteella.

Toinen päällystysurakka aloittaa alustavan aikataulun mukaan työt kesäkuun alkupuolella Muuramessa Vt 9 ja Jyväskylässä Vt 4 Lohikosken ja Kirrin väliseltä osuudelta.

Heinäkuun aikana päällystystöitä tehdään mm. Jyväskylässä valtatie neljällä Kanavuoren kohdalla sekä Vt 18 Kukkumäen uuden eritasoliittymän kohdalla.

Elokuussa on vuorossa Konginkankaan päällystyskohteet teillä Mt 637 ja Mt 6456, joiden jälkeen päällystetään Suolahdessa Mt 6452.

Syyskuussa toteutetaan viimeiset päällystystyöt valtatie neljällä Petomäen, Viitajärven ja Pihtiputaan kohteilla sekä Kt 58 Karstulassa.

Päällystystyömaalla on käytössä ainoastaan ajoradan toinen kaista, minkä takia työmaan kohdalla tulee varautua pysähtymään ja odottamaan.

Liikenneturvallisuuden ja päällystystyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi päällystystyömaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteenohjausjärjestelyjä.

Päällystystöiden toteuttamisesta tänä vuonna Keski-Suomen alueella vastaavat GRK Infra Oy sekä Peab Industri Oy.

Päällystystöiden lisäksi maanteitä korjataan erillisillä paikkauksilla sekä uusitaan tiemerkintöjä. Paikkaustöitä Keski-Suomen alueen maanteillä tekee GRK Infra Oy ja tiemerkintöjä Hot Mix Oy Finland.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy