ÄKS

Äänekoskelainen mies puukotti irakilaista Suolahdessa – tekijä vangittu

10.01.2017 22:36

Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi tiistaina Suolahdessa perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtuneesta puukotuksesta epäillyn, noin 30-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen todennäköisin syin tapon yrityksestä.

Ravintola Viljoksen edessä sattunut väkivallanteko tapahtui lauantaina klo 00.15, jolloin uhri sai puukosta viillon kaulaansa. ÄKSän saamien tietojen mukaan uhri oli irakilainen. Järjestyksenvalvojat saivat tilanteen sekä puukon haltuunsa. Uhri vietiin keskussairaalaan.  Poliisi tutkii asiaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Vastaa

  1. Janne sanoo:

    Toivotaan,että tuomio on sakkoja,niin kun on tapana ollut ainakin toisin päin!!

    1. M sanoo:

      Tapon yrityksestä tulee vankeutta. Vain idiootti tekee viharikoksesta maaottelun. Kasva aikuiseksi ja tajua, että me ihmiset olemme kaikki samassa veneessä.

  2. kaaleppi sanoo:

    Jos olisi ollut toisinpäin, se ei olisi uutiskynnystä ylittänyt…

  3. Hanna sanoo:

    Jos olisi ollut kansalaisuudet toisinpäin, ei olisi niitä mainittu.
    Suomalaistoimittajat 🙂

  4. TornionKevät sanoo:

    Ja hommabotit iskevät heti tilaisuuden tullen tännekin, itse uutisen asian unohtaen.

    1. Grr sanoo:

      Ei luulisi edes äärioikeistolaisten kehtaavan iloita siitä, että idiootti puukottaa ihmistä.
      Mutta tulipa taas heidän kommenteistaan selväksi, miten haitallinen luonnevika sosiopatia on koko yhteiskunnalle.
      Ilman empatiankykyä ja moraalia alentuisimme natsien tasolle kaikki.

      1. Svein Dyrnes sanoo:

        Valitettavasti ”natsi” on ”natsi” vaikka voissa paistaisi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy