ÄKS

Aino Pulkkinen vei viestikapulaa – Suomi nousi yleisurheilun Superliigaan

25.06.2017 19:32
Aino Pulkkinen arkistokuva

Suomen yleisurheilumaajoukkue nousi EM-joukkuekilpailun Superliigaan sijoittumalla Ruotsin jälkeen toiseksi Vaasassa pidetyssä Ykkösliigan kisoissa. Suomi oli ensimmäisen päivän jälkeen neljäntenä, mutta nosti sijoitustaan sunnuntaina.

Kolme parasta maata nousi seuraavan kerran kahden vuoden päästä Superliigaan. Kolmas nousija on ensimmäisen päivän jälkeen johtanut Sveitsi.

Suurimman huomion suomalaisista sai osakseen keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, joka  voitti oman lajinsa hurjalla tuloksella 88,27. Oman osansa Suomen pistesaaliin kartuttamisessa teki myös Äänekosken Urheilijoiden pikajuoksija Aino Pulkkinen, joka oli mukana sekä 4×100 metrin että 4×400 metrin viestijoukkueessa.

Lauantaina Pulkkinen ei tosin päässyt tekemään kunnon juoksua. Pulkkinen oli valittu viestikvartetin ankkuriksi, mutta epäonnistuneet vaihdot pilasivat joukkueen esityksen. Suomi diskattiin jo ensimmäisen vaihdon vuoksi, kun Lotta Haralan ja Hanna-Maari Latvalan kapulanvaihto meni pitkäksi.

Kapula päätyi vielä Pulkkisellekin saakka, mutta myös viimeinen vaihto Anniina Kortetmaan kanssa epäonnistui. Pulkkinen ehti jo keskeyttää juoksunsa, mutta päätti lopulta hölkätä kapulan maaliin saakka, sillä tuossa vaiheessa ei tietenkään ollut vielä varmuutta diskauksesta.

Sunnuntaina Pulkkinen juoksi pitkässä viestissä kakkososuuden mainiosti. Suomi sijoittui 12 maan joukossa seitsemänneksi ajalla 3.37,82. Muut juoksijat olivat Katri Mustola, Emma Koistinen ja Eveliina Määttänen.

Tulokset: 1) Ruotsi 320,5, 2) Suomi 314,5, 3) Sveitsi 305,5, 4) Turkki 302, 5) Portugali 285, 6) Norja 284,5, 7) Romania 247, 8) Belgia 231,5, 9) Irlanti 226, 10) Viro 203, 11) Bulgaria 193,5, 12) Tanska 186.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy