Erilaista oppimista ja opettamista


Amir, Mehdi, Hannu, Mostafa, nuoriso-ohjaajaharjoittelija Roosa Hirvonen ja Ali Reza lähtivät ansaitulle kesälomille haikeuden kyynelten saattelemana.

Äänekosken lukion tiloissa on vuoden verran opiskellut ahkera maahanmuuttajien ryhmä Hannu Penttisen johdolla. Nyt on ensimmäinen lukuvuosi paketissa.

 

Hannu Penttisen jäädä eläkkeelle jo vuodenvaihteessa, muttei saanutkaan itseään irti työmaailmasta ja jäi vielä puoleksi vuodeksi aikuisperusopetuksen vetäjäksi, opettamaan nuoria aikuisia maahanmuuttajia.

– Nämä nuoret olivat tulleet minulle jo niin tutuiksi, etten hennonut vielä lähteä. Ajattelen, että on hienoa, jos saan olla osa heidän elämäänsä edes hetken. Olen monesti ihmetellyt miten he ovat niin iloisia ja ahkeria, vaikka ovat yksin todella kaukana kotoa, Penttinen sanoo.

Aikuisten perusopetuksen ryhmässä aloitti viime syksynä 18 nuorta maahanmuuttajaa, joista kuusi sai päättötodistuksen kesäkuun alussa. Syksyllä opintojaan jatkaa kuusi tai seitsemän opiskelijaa ja osa muuttaa pois Äänekoskelta. Lukuvuoden aikana on nähty haasteita ja onnistumisia.

– Olihan tämä alussa ihan karmeeta, kun oli ollut kahdeksan vuotta poissa opettajan hommasta. Olen liikunnan opettaja niin vähän oli fysiikan ja kemian kanssa hakemista, Penttinen nauraa.
– Vaikeinta on ollut selittää esimerkiksi jotain kielikuvia, jotka on itselle ihan ilmiselviä, koulunkäynninohjaaja Jaska Liimatainen sanoo.
– Myös opiskelijoiden eriyttäminen on ollut haastavaa. Meillä on ollut kolme eri tasoista ryhmää, joita on yritetty opastaa parhaamme mukaan, mutta yksittäiselle ohjaamiselle ei valitettavasti ole ollut tilaa, eikä minulla ehkä taitoakaan, Penttinen pahoittelee.

Nuoret kehuvat Hannua harvasanaisesti, mutta painokkaasti.

– Hannu on mellle rakas, Mostafa sanoo.
– Vähän tuntuu pahalta kun Hannu lähtee, Goli lisää.
– Ja Jaska on tosi kärsivällinen. Välillä mietitään, että miten se voi jaksaa meitä, nuoret nauravat
– Minulla ei ole tainnut koskaan ollut näin ihania oppilaita. Heidän kulttuurissaan muun muassa vanhempien arvostus on vielä voimissaan, Penttinen sanoo selkeästi liikuttuneena.

Oppilaat ovat ahkeria ja ystävällisiä, ja on hämmästyttävää kuinka moni saa kokeista jopa kiitettäviä, vaikka kokeet on laadittu suomeksi. Varsinkin biologian kohdalla sanastossa tulee haasteita, mutta ne on tehty voitettaviksi.

Suomessa asuminen on nuorten mielestä hienoa, mutta sopeutumisvaikeuksiakin on.

– Vaikea saada kavereita. Kukaan ei halua tulla puhumaan meille, nuoret harmittelevat.
– Se kyllä saattaa johtua siitä, että kuljemme aina omassa isossa porukassa,00 sanoo.

Suomalaiset eivät ole näille nuorille ilkeitä, vaan enemmänkin varuillaan. Kun tilaisuus tulee, uskaltaa suomalainenkin lähestyä: POKEn kanssa järjestetyssä hyvinvointipäivässä AIPElaisten piste oli kaikkein suosituin.

– Jalil piirsi muotokuvia ihmisistä, tytöt laittoivat kynsiä ja tehtiin ihan tavallisia asioita. Monet sanoivatkin, että ”Vau, nämähän on ihan tavallista porukkaa.” Penttinen sanoo.
– Meidän kielessä on sanonta ”Kun tunnet ihmiset, et enää usko pahoja puheita.” Mostafa sanoo.

Vielä ennen päättötodistuksen jakamista nuoret opettajineen suuntasivat luokkaretkelle Etelä-Konneveden kansallispuistoon, jossa nautittiin seurasta, säästä ja hyvästä ruoasta. Päättötodistukset jaettiin perjantaina AIPE-luokan omassa päättäjäisjuhlassa.

– Se oli enemmänkin ”päättäjäisitkunto”. Mukana olivat lukion reksi-Jaana, porukkaa opettaneet opet, kuraattori ja psykologi, kotouttamisohjaaja, yksi nuorten edustaja ja ryhmäkodin ohjaajia, yksi ystävä sekä ystäväperheen läheisiä. Opiskelijat lauloivat ja soittivat ryhmänä musaope-Laurin hienolla ohjauksella ja sovituksella sekä Jaskan komppaamana Taivas on sininen ja valkoinen. Sitten Jaska ja minä kiitettiin lastenlaululla Ystäväni on kuin villasukka. Kun piti pitää puhe, se oli enempi itkua, kaipuun ja onnen kyyneleitä, Penttinen kertaa tyytyväisen haikeana.

 

 

Vastaa