Aina ei mene niin kuin Strömsössä. Tämä on turhankin tuttua lehdentekijöille, jotka kaikesta huolellisuudesta huolimatta löytävät tuoreesta lehdestä isoja ja pieniä mokia. Mutta joskus menee. Uuden kaupunkilehden ihan ensimmäinen ideointipalaveri sujui kuin Strömsössä, tai vielä paremmin. Se meni kuin Havaijilla.
Kevättalvisena iltana 2011 Terho, Marjo ja Timo sekä suloiset nuoret, Max ja Röngän Petra kokoontuivat Steffanssonien kotiin Suojärven rannalle. Vaikka ei sitä järveä pimeässä näkynyt. Timo säikkyi pihalla seisoksiessaan hirvittävää pauketta: mikä armeija nyt hyökkää?
Jäät siellä vain ryskyivät.
Siellä pihalla tuskiteltiin asiaa, joka oli tuntienkin tuumailun jälkeen jäänyt auki. Jos tehdään uusi kaupunkilehti Äänekoskelle, mikä nimeksi? Terho lopulta paljasti, että on joskus haaveillut omasta urheiluseurasta (kuinkas muutenkaan). Sen nimeksi tulisi Äänekosken Koripalloseura, siis ÄKS. Keittiönpöydän ympärillä vallitsi hetken pyhä hiljaisuus. Kaikki ymmärsivät yhtä aikaa, että kuvitteellinen palloporukka saa nyt luovuttaa nimensä ihka oikealle lehdelle: Äänekosken Kaupunkisanomille.
HETI IDEOITIIN x-tunnus. Ja että jokainen, joka lehden kannessa esiintyy, saa hypätä ilmaan kädet ja jalat harallaan, äksä-asentoon.
Äksä-asennolla päätettiin kaikki jutut muutenkin tehdä. Kun pöytä on tyhjä (siis vain vertauskuvallisesti, sillä Marjo touhusi siihen koko ajan syötävää ja juotavaa), niin lehden ei ole ”pakko” tehdä mitään, mikä ei tunnu hienolta ja oikealta. Kaiken pitää olla ”äksämäistä”, päätoimittaja Vuorinen linjasi välittömästi. Se on tänä päivänäkin ÄKSän tärkein journalistinen kriteeri. Onko tämä juttu äksämäinen, päätoimittaja tivaa.
Ei ole helppo määritellä, mitä se tarkoittaa. Tekijät sen tietävät, ja lukijat aistivat. Äksämäinen juttu on kiinnostava, yllättävä, kaupunkilaisille merkittävä. Aiheita katsotaan tuoreesta ja herättävästä näkökulmasta, asiat esitetään tiiviisti ja havainnollisesti. Höpsöilyä ei kannata pelätä. Tosissaan ollaan aina, tosikkoja ei koskaan.
Tuona taikatalven iltana ja yönä päätettiin ihan kaikki se, mitä ÄKS oli ensimmäisessä numerossaan ja mitä se on oikeastaan muuttumattomana sadannessa numerossaan. Erotutaan ilmaisjakelulehdistä tekemällä leikatun tabloidin kokoinen näyttävä aikakauslehti, jota kannattelee iso, elämänmakuinen kansihaastattelu.
Koska en ole itse niistä yhtäkään tehnyt, saan sanoa, että olen näistä – useimmiten Marjon kirjoittamista – henkilökuvista erityisen ylpeä. Jokaisella äänekoskelaisella on oma, ainutlaatuinen tarinansa ja tärkeä paikkansa täällä. Lukija saa yllättyä, kun tutuksi luullusta ihmisestä paljastuu aina jotakin uutta ja koskettavaa.
Äänekoskellahan tehdään asiat mieluiten het voa! Niinpä siinä Steffanssonin keittiön pöydän ääressä luotiin yhdellä istumalla koko lehden rakenne – alkuun uutissivut, epävirallinen pääkirjoitus, laaja tapahtumakalenteri, keskelle kansijuttu, Kosketuksia-sarja (joista tehtiin oikein kirja), loppuun Reijo Honkosen pakina.
SAUNAN JÄLKEEN keksittiin ÄKS-talkoot: toimitus ei piiloudu konttoriinsa, vaan tarjoutuu auttamaan aina, kun yhteisen hyvän ja huvin vuoksi tarvitaan. Sitähän varten ÄKS on olemassa: se kannustaa tekemään hyvästä kotikaupungista vielä paremman. Se luo intoa ja tuo toivoa, tukee yrittäjiä ja auttaa asiakkaita. Kertoo epäkohdistakin, siksi, että turhat typeryydet saadaan tieltä pois.
Tärkein asia oli siis päätetty: haastateltava on houkuteltava jollain konstilla tekemään X-hyppy lehden kanteen. Seuraavaksi piti ratkaista, kuka saisi kunnian päästä maailmanhistorian ensimmäiseksi ÄKS-kansihenkilöksi. Päätimme jo, että tietysti kaupunginjohtaja Javanainen. Mutta, mutta… Halusimme heti ensi tapaamisella viestittää, millainen on äksämäinen Äänekoski. Miten värikäs, moninainen ja mielenkiintoinen tämä yhteinen kaupunkimme on. ÄKSästä kertoo kaiken olennaisen se, että valitsimme kanteen Kenya Robinsonin.
ÄKS-talkoot muuttuivat myöhemmin ”Äksöniä vanhuksille” –ohjelmaksi. Siitäkin olen hyvin ylpeä. Pienilläkin asioilla voi tuottaa iloa ihmisille. Asenne ratkaisee.
Timo Harakka
