Hyvinvointia yhdessä – uusi palsta tuo sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakastyön lähelle kuntalaista


Moniammatillinen tiimi koostaa ÄKSään uutta palstaa, joka kantaa nimeä Hyvinvointia yhdessä. Jaana Hirvijoki-Piispanen, Tiina-Emilia Seppänen ja Anne Puukilainen ovat innoissaan uudesta projektista.

Seuraavassa printti-ÄKSässä aloittaa uusi palsta, jonka tekemiseen osallistuu Äänekosken arjen tuen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden moniammatillinen ydinjoukko. Palsta kantaa nimeä Hyvinvointia yhdessä.

 

Hyvinvointia yhdessä –palstan tarkoituksen on tuoda sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakastyö lähelle kaupunkilaista. Tavoitteena on, että kaupungin asukkaille muodostuisi selkeä kuva sosiaali- ja terveystoimen palveluista. Jotta kokonaiskuva hahmottuu kuntalaisille käyttäjän näkökulmasta, niin palstaa kirjoittavat asiakaspinnassa työskentelevät ammattilaiset. Aihepiirit risteilevät teeman mukaisesti apuvälineasioista kaatumisen ehkäisyyn.

Moniammatillinen tiimi muistuttaa, että kaupungilla tehdään töitä ihmistä varten.

– Palstan tarkoituksena on päästä oppimaan asioita arkityöntekijöiden näkökulmasta millaista työtä ja mitä palveluita on kaupungilla asukkailleen tarjota. Olemme palstaa suunnitellessa jo huomanneet, kuinka monipuolista työtä meillä todellakin tehdään. Tässähän oppii itsekin kuinka laaja meidän palveluverkostomme on, vastaava ohjaaja Anne Puukilainen sanoo.

Vastaanottopalveluiden osastonhoitaja Tiina-Emilia Seppänen kertoo kuinka terveyspalveluiden kokonaisuutta voi olla vaikeaa hahmottaa, vaikka itse on yksi pala kokonaisuutta.

– Saattaa olla, että asioita sokeutuu katsomaan omasta näkökulmastaan, kun massa on ympärillä iso, Seppänen pohtii.

Erilaisten laatusuositusten joka kolmannessa lauseessa vilahtaa sana hyvinvointi.

– Hyvinvointia tehdään yhdessä ja ihminen on toimija ei kohde. Ei voida ajatella, että me annamme ratkaisuja, sillä ihminen on oman elämänsä asiantuntija – ei hoitaja. Hoitaja voi antaa neuvoja ja apuvälineitä, terveyskeskussairaalan osastonhoitaja Jaana Hirvijoki-Piispanen muistuttaa.

Asioiden kärkiajatus on yksilöllisyys.

– Palveluohjauksessa lähtökohtana on ihmisen toimintakyvyn tukeminen. Asiakkaan luokse ei mennä valmiin palvelutarjottimen kanssa, vaan lähdetään liikkeelle jokaisen omista voimavaroista. Tämä vaatii vuoropuhelua työyhteisön sisällä ja siellä seuraavalla luukulla. Talon sisäisen yhteistyön pitää toimia, ja onneksi tiedonkulku on luukulta toiselle parantunut, Puukilainen sanoo.

Omaisten rooliI korostuu koko ajan voimakkaammin. Joskus omainen voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi tai terveyspalveluiden kirjo voi näyttäytyä byrokraattisena viidakkona.

– Meidän pitää miettiä mikä on omaisten rooli koko ketjussa, siksipä läpinäkyvyys on tärkeää, Hirvijoki-Piispanen painottaa.

– Palvelualttius täytyy saada myös kuntoon, ja viestinnän tulee olla avoimempaa. Työkään ei saisi olla lokeroitunutta, joten edessä on kohtalaisen iso muutos toimintakulttuureihin, Seppänen sanoo.

Hyvinvointia yhdessä –palsta esittelee siis laajan osaamisen mitä Äänekoskelta löytyy. Meillä on töissä huippuammattilaisia ja se on meidän valttikorttimme.

– Ja samalla tässä avataan myös sitä, mihin verorahoja käytetään, työryhmä hoksaa.

MARJO STEFFANSSON

Vastaa

  1. Mäkkär

    Uskotteko, ihan oikeesti. Kyllä täällä ei apua silloin saa kun tarviis. Kerran 20 vuodessa. Ei saanu.

    Vastaa