ÄKS

Iita Konoselle Pohjoismaiden mestaruus painonnostossa

19.11.2019 09:21
Pohjoismaiden mestari 1. Iita Kononen FIN 2. Sandra Naevdal NOR. Kuva: Petri Tanninen
Painonnostossa kisattiin nuorten 17- ja 20 vuotiaiden pohjoismaiden mestaruudesta Ruotsin Sundsvallissa. Äänekosken Huiman Iita Kononen sai kunnian pukea Suomi-asun päälleen ensi kertaa.

 

Matka alkoi perjantaina koko painonnostoperheen voimin, sillä Jyrki-isä ja Mari-äiti toimivat Suomen joukkueen valmentajina yhdessä Mikael Moision sekä nuorten vastuuvalmentajien Petri Tannisen ja Leena Vartiaisen kanssa. Startti oli neljältä aamulla ja mukaan äänekoskelaiset poimivat vielä oululaisen nostajankin. Henkilöauto vaihtui 9-hengen pikkubussiin Torniosta, josta rovaniemeläiset ottivat kyytiin edellä mainittujen lisäksi vielä yhden kalajokilaisenkin. Toinen bussilastillinen oli lähtenyt Rovaniemeltä jo hieman aiemmin kohti Sundsvallia. Etelä-Suomesta tulijat tulivat pääsääntöisesti laivalla ja bussilla. Perille Sundsvalliin suomalaiset saapuivat noin seitsemän aikaan illalla. Koko Suomen joukkueeseen kuului viisi valmentajaa, kaksi tuomaria ja 26 nuorta nostajaa.

Lauantain suomalaisittain aloitti 13-vuotias Iita Kononen, joka nosti 17-vuotiaissa sarjassa 49 kiloa. Iita ja häntä vuoden vanhempi Norjan Sandra Naevdal kävivät tiukan kisan voitosta. Iita tempaisi 54 kiloa, Sandra 52 kiloa, joten työntöön lähdettäessä tilanne oli kutkuttavan tiukka. Iita työnsi 60 kiloa ja Sandra toisellaan 61 kiloa, joten hänellä oli vielä yksi nosto. Voittoon tarvittava 63 ei kuitenkaan onnistunut, joten Iita vei mestaruuden tiukassa kisassa kilon erolla. Yhteistuloksella 114 kiloa siis Suomeen kultaa ja Norjaan hopeaa 113 kilolla. Norjalaisen viimeistä nostoa jännittänyt Iita pääsi näin kietoutumaan Suomen lippuun ja laulamaan Maamme-laulua korkeimmalta pallilta.

Konosen tempaus ja yhteistulos ovat myös Suomen ennätyksiä ikäluokissa alle 15- ja alle 17-vuotiaat 49 kilon sarjassa. Suomen nuoret nostivat lauantaina ja sunnuntaina kokonaisuudessaan erinomaisesti, sillä joukkueiden välisissä pisteissä Suomi vei voiton niin 15- vuotiaissa tytöissä kuin pojissakin sekä 20-vuotiaissa naisissa. Vain 20-vuotiaiden miesten pokaali meni Ruotsin nuorille miehille. Painonnostoperheen Ruotsin maajoukkuereissu päättyi 16 tunnin ajomatkan jälkeen väsyneenä mutta onnellisena maanantaiaamuna seitsemältä Äänekoskelle.

Tulokset:

Nuorten 17- ja 20-vuotiaiden PM-kilpailut, Sundsvall Ruotsi 16.-17.11.2019
Tytöt 17-v. (16.11.)

Sarja 49 kg

  1. Iita Kononen FIN ÄH (-06/48,37) 114 kg N15+N17SE (54 N15/N17SE+60) 179,608 p.
  2. Sandra Naevdal NOR (-05/) 113 kg (52+61)

Sarja 55 kg

1.Janette Ylisoini FIN Bod (-06/54,95)138 kg N15/N17SE (61 N15/N17SE+77 N15/N17SE) 197,758p.

  1. Nora Lydestad DEN (-04/) 126 kg (56+70) 3. Ronja Lenvik NOR 117 kg (51+66)
  2. Ronja Lenvik NOR (-04/) 117 kg (51+66)

Sarja 59 kg

  1. Julia Jordangen Loen NOR (-02/) 149 kg (69+80)
  2. Siff Wibling DEN (-03/) 143 kg (66+77)
  3. Ida Moisio FIN Bod (-04/58,54) 138 kg N15/N17SE (65 N15/N17SE+73 N15/N17SE) 189,449 p.

Sarja 64 kg

  1. Alisa Rothstein SWE (-03/) 167 kg (75+92)
  2. Jannike Bäckström FIN Herakles (-03/) 156 kg (68+88)
  3. Ada Nurhonen FIN TAK (-03/) 137 kg (61+76)
  4. Asrun Arna Kristmunsdottir ISL (-02/) 129 kg (54+75)
  5. Ulfhildur Unnarddottir ISL (-05/) 128 kg (56+72)

Sarja 71 kg

1.Aino Luostarinen FIN OAK (-03/) 201 kg (85+116 N17SE/PE+N20 ja N23SE)

Sarja 76 kg

  1. Nicol-Alejandra Ericsson SWE (-02/) 169 kg (77+92)
  2. Hilllevi Carlsson SWE 167 kg (-02/) (73+94)
  3. Birta Lif Torarinsdottir ISL (-02/) 166 kg (74+92)
    4. Helmi Nauha FIN KJ (-03/) 146 kg (64+82)

17-v. tyttöjen maapisteet: Suomi voitti maaottelun 37 pisteellä, Ruotsi toinen 19 pisteellä. Norja kolmas 17 pistettä, Tanska neljäs 10 pistettä ja Islanti viides 6 pistettä.

Pojat 17-v. (16.11.)
kaikki tulokset: http://www.tyngdlyftning.com/Nyheter/Egnanyheter/ResultatpojkarUNM/

Naiset 20-v. (16.11.)
kaikki tulokset: http://www.tyngdlyftning.com/Nyheter/Egnanyheter/ResultatdamerJNM/

Miehet 20-v. (17.11. paitsi s. 73 kg)
kaikki tulokset: http://www.tyngdlyftning.com/Nyheter/Egnanyheter/ResultatherrarJNM/

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy