Kellarikirppikseltä löytyy käsilaukkujen aarreaitta


Maria Keljon laukkunäyttelystä löytyy aarteita. (Kuva: Marjo Steffansson)

Maria Keljon vintagelaukkunäyttelystä löytyy aarteita niin ikänsä kuin brändinsä puolesta.

 

Maria Keljo kutsuu itseään hulluksi keräilijäksi. Häneltä nimittäin löytyy monen sortin tavaraa viidenkymmen vuoden keräilyinnostuksen vuoksi.

– Sanohan vaan joku artikkeli, niin varmasti minulla on niitä niin paljon, että saisin näyttelyn aikaiseksi. Ei taida olla sellaista tavaraa olemassakaan mitä minulla ei olisi, Keljo nauraa.

Ja näyttelyitä on muuten ollutkin: Kalevala-koruista, Aarikasta, tanskalaisista peikoista, silkkisolmiosta ja –huiveista sekä Marimekko-kankaista. Taisi jäädä jotain luettelosta poiskin, mutta nyt tuoreimpana on tärkeää mainita Kauppakadulla toimivan Kellarikirppiksen tiloissa näytteille asetettu vintalgelaukkunäyttely.

 

JOKAISELLA NAISELLA on käsilaukku – tai kaksi tai useampia. Maria Keljolta sellaisia löytyy vähintään kaksisataa. Näytteille näistä on laitettu reilu sata: on nahkalaukkua, iltalaukkua, salkkua, olkalaukkua. On nahkaista, puista ja muovista. On punottua, kudottua tai tilkuista tehtyä. On kotimaista designia sekä maailman merkkejä.

– Laukkuja löytyy Michael Korsista Marimekkoon ja Chanelista Gucciin.

Katse kiinnittyy punaisena hehkuvaan Pradan laukkuun.

– Katsohan onhan täällä italialaisen kuuluisan muotitalon luomuskin, Keljo huomaa.

Keljo muistaa ensimmäisen laukkunsa kuin eilisen päivän. Se oli ruskea nahkainen olkalaukku.

– Isä osti sen koululaukukseni vuonna 1953. Minua harmitti, kun sen väri oli niin penseä. Ymmärsin jo silloin, että nahkalaukku kestää, sillä se siirtyi myöhemmin vielä sisaruksieni käyttöön. Harmittaa, että tänä päivänä valmistetaan niin paljon huonolaatuista feikkiä, Keljo sanoo ja näyttää esimerkkinä piraattilaukkua, johon on liimattu kuuluisan brändin kiiltävä logo.

 

KELJOLLA ON ollut lapsuudesta asti kummallinen vietti keräilyyn.

– Olen aina laittanut talteen kaiken, eikä keräilyyn ole tarvinnut lainoja pankista ottaa. Toiset laittaa rahansa tupakkaan, alkoholiin tai matkailuun, minä laitan keräilyyn.

Pirteä punatukkainen 71-vuotias nainen myöntää, että olisi järkevää keskittyä keräämisessä johonkin tiettyyn merkkiin tai tuoteryhmään. Mutta kun tavara miellyttää silmää, se on saatava kokoelmaan mukaan.

– Keräämme mieheni Erkin kanssa Iittalaa ja venäläistä Lomonosovin posliinia. Ne ovat meille tärkeät keräilykohteet.

Keljo epäilee, että hänellä taitaa olla Suomen laajin kokoelma pellavaliinoista ja –raanuista.

– Se on sen sortin käsityöperinnettä, jota haluan vaalia ja säilyttää. Nykyajan ihminen ei tahdo edes erottaa teollisesti tuotettua tavaraa käsityöstä. Voi kunpa opittaisi ymmärtämään, mikä työ pellavaliinassa onkaan ollut: ensin on kasvatettu pellava, kehrätty se langaksi ja kudottu kangaspuilla liinaksi. Liinojen historia kertoo, miten ennen on ollut pitkäjänteisyyttä tekemiseen.

Keräilijä katsoo esineen ikää ja valmistusmenetelmää. Silmääkin se saa miellyttää.

– Minä arvostan vanhaa tavaraa.

 

KUN ELÄÄ vanhojen tavaroiden ympäröimänä saattaa mieli muuttua melankoliseksi.

– Joku esine tai vaate saattaa muistuttaa edesmenneestä ystävästä. Siitä tuleekin mieleen se, että voi kun ihmiset kerkeisivät ajattelemaan omaa itseään eivätkä aina vain suorittaisi. Tuntuu että nyt mennään äärirajoilla.

 

Vintagelaukkunäyttely Kellarikirppiksellä 16.-27.10. ma-pe klo 12-16 järjestäjänä Kosken Taideyhdistys