Liikuntapuistossa nähtiin 367 karvakuonoa


Heidi ja Janne kiittelivät järjestelyjä.

Äänekosken liikuntapuistossa vietettiin nelijalkaisten kauneuskisat. Ala-Keiteleen Kennelkerhon, Suolahden Metsästysseuran ja Hietaman Haukun yhteistyössä järjestetty koiranäyttely oli jälleen kerran menestys. Alueella nähtiin 367 näyttelykoiraa. 

 

Tällä kertaa järjestettiin ryhmänäyttely FCI 3/9 ja 7/8. Koiria arvioimaan saapui viisi tuomaria ja pari tuomariharjoittelijaa. Aurinkoiseen päivään oltiin varustauduttu erilaisin suojin ja niinpä urheilukentällä nähtiin telttojen lisäksi monenlaisia varjoviritelmiä.

– Onneksi on tuullut, ettei ole käynyt liian tukalaksi. Kaikki on mennyt hyvin, ja varjopaikkoja on löytynyt. Tärkeitä on tietenkin huolehtia, että lemmikillä on vettä saatavilla, näyttelysihteerinä toiminut Elsi Pääaho kertoo.

Tunnelma oli mainio. Väkeä oli paljon, kauimmaiset näyttelyyn tulijat Venäjältä saakka. Kiuruvedeltä matkaan lähteneet Heidi ja Janne toivat mukanaan kokonaisen tiibetinspanielilauman: mukaan pääsivät Senni, Wilma, Helmi, Minni, Miina, Fanni ja Bolt.

– Tulimme tänne ”lähinäyttelyyn”. Tämä on sievä paikka, ei ole hyttysiä ja järjestelyt kohdallaan. Ei ole moitteen sijaa, Heidi ja Janne sanovat.

Vastaa