MIKON MATKASSA OSA XVI : Nuoruuteni savotat -elokuva oli kunnianosoitus tukkijätkille


Mikko Niskanen kuvasi paljon. Kuvauspäiviä oli vain 33. Oikealla elokuvan Nuoruuteni savotat -elokuvan tähti, Ari-Kyösti Seppo.

Nuoruuteni savotat on nöyryyden yliopistoa, uutisoi Kainuun Sanomat marraskuussa 1988.  Elokuva oli Mikko Niskasen realistinen kunnianosoitus pula-ajan koettelemuksista kärsineille suomalaisille, tukkijätkille, savotoille sekä Suomen metisistä saatavalle vihreälle kullalle. 

 

– Pidettäköön minua kuinka pateettisena tahansa, olen tuntenut näiden kokemusten kuvaamisen velvollisuudentunnokseni, lausui Mikko Niskanen Nuoruuteni savotat -elokuvan ensi-illan jälkeen.

Kalle Päätalon nuoruuden kokemukset innoitti filmaamaan jo toisen Iijoki –elokuvan. Pari vuotta aiemmin ensi-iltansa saanut Elämän vonkamies sai jatkokseen Päätalon nuoruudesta ja 1930-luvun pulavuosista kertovan ajankuvan. Mikko marssitti kansan eteen uusia kasvoja, yksi niistä pääosaan, nuorta Kallea näytelleen, juuri teatterikorkeakouluun sisään päässeen Ari-Kyösti Sepon.

Mikon vaisto oli pettämätön hänen kiinnittäessään keltanokkaisia näyttelijöitä suuriin rooleihin. Myös Ari-Kyösti Seppo oli nappivalinta.

– Ari-Kyösti ei ole kokenut näyttelijän rutinoitumisen kirousta, vaan kykenee vaistonvaraiseen työhön, sanoi Mikko Kainuun Sanomien haastattelussa.

Mikko oli ennenkin tarttunut elokuviin, joissa oli aiheena nuoret ja maaseutu tai vaikeat olot: esimerkkinä Käpy selän alla, Ajolähtö ja Pojat. Mikko halusi kuvata oikeita tapahtumia ja oikeita kohtaloita, juuri sellaisia kuin itse maalla, niukoissa olosuhteissa kasvaneena koki tärkeäksi. Päätalon elämästä kertova Nuoruuteni savotat jatkoi samaa askeettista linjaa.

ELOKUVAN käsikirjoitukseen saatiin pohjat sekä runko Päätalon romaaneista Kunnan jauhot, Nuoruuden savotat ja Täysi tuntiraha. Päätalon tiiliskiven kokoiset romaanit ja niiden tarkka kerronta ja rytmi eivät olleet helppo yhtälö käsikirjoituksen näkökulmasta. Käsikirjoittajat tekivät töitä saadakseen nuoren Kallen persoonaa esiin. Filmattiin paljon, leikattiin runsaasti ja niinpä elokuvasta tuli 2 tunnin 45 minuutin mittainen. Filmaukset tehtiin nopealla aikataululla, sillä varsinaisia kuvauspäiviä oli vain 33.

Elokuvassa eletään Päätalon nuoruutta miehuuden taitekohdassa. Köyhyys, kova työ ja haaveet saada kirjoittaa kuvataan elokuvassa aidosti.

NUORUUTENI SAVOTTOJA kuvattiin Kuhmoisten kirkonkylällä, Taivalkoskella ja Konginkankaalla. Konginkankaan savottakohtaukset kuvattiin Mikon omilla mailla, Peräpohjan Kalliojärven rannalla. Sinne rakennettiin kuorimattomista hirsistä tukkikämppä, josta tulikin myöhemmin oikea kansanvaelluksen kohde. Kämpän suunnittelusta vastasi Pekka Soininen. Jorma Niskanen kertoo, kuinka kämppää kävi ihmettelemässä autolasteittain turisteja.

– Koska kämppä oli rakennettu vain elokuvaa varten, se alkoi rapistua nopeasti. Purin sen pois, ettei se kaadu kenenkään uteliaan päälle. Kämpästä on enää jäljellä vain uunin alle valettu pohja, Jorma kertoo.

Kämpän rakentamisesta vastasi konginkankaalainen Kalervo Lehtonen. Hän toimi myös Ari-Kyösti Sepon oppi-isänä johdattaessaan kaupungin kasvattia metsätöiden saloihin. Lehtonen osallistui myös  kuvauspaikkojen etsintään ja järjestelyihin itse kuvauspaikoilla.

– Nuoruuteni Savotat elokuvaan piti järkeillä paljon, missä kuvataan. Koska elokuvassa piti kaiken olla todentuntuista eikä mitä sattuu. Mikko ei ollut Päätalon kirjoja lukenut, mutta minä osasin ne kirjat melekein ulukoa, kertoi Lehtonen Mikon Matkassa –sarjan 12. osassa.

Lehtonen toimi oppi-isänä elokuvan Ari-Kyöstille metsurintaitojen opettajana.

– Kaupunkilaispoikana se ei osannut niitä hommia. Piti neuvoa, ettei kirveellä hakata samaan kohtaan, kun ei siitä silloin mittään tule. Ihan käestä pittäen piti opettaa, ja se tajus suhteellisen hyvin. Sai se viimein puun kaajettua ja oppi painimaan niitten pöllien kanssa syvässä hangessa, Lehtonen kertoi.

Ari-Kyösti Seppo sai nuoren Kalle Päätalon roolin. Hän sai pikakurssin metsätyön saloihin Konginkankaalla.

ARI-KYÖSTI SEPPO  toimii nyt freelancenäyttelijänä. Hän saapuu tässä kuussa Jyväskylän Kaupunginteatteriin näytelmään Kun isoisä Suomeen hiihti. Ensimmäinen elokuvarooli liki 30 vuoden takaa on hyvin mielessä. Päällimmäisenä muistona pintaan hiipii Konginkankaalla saatu metsätyön pikakurssi.

– Harjoittelin ennen filmauksia metsässä. Opettelin sahan ja kirveen käyttöä todellisten metsätyönammattilaisten kanssa. Osallistuin myös metsäkämpän rakentamiseen, Ari-Kyösti kertoo.

Hänen oli luontevaa tulla metsään ja olla siellä. Myös Päätalon kirjoihinsa maalaama maisema ja tunnelma oli helppotajuista.

– Mulla on hyvä suhde metsään ja rakentaminen on aina kiehtonut minua. Päätalon romaanit ovat yllättävän helppolukuisia, ja hänen maailmaansa oli helppo sukeltaa. Voit vain arvata, etten ollut lukenut 23-vuotiaana Päätalolta yhtäkään romaania, Ari-Kyösti nauraa.

MIKKO LÖYSI näyttelijän agenttinsa avulla. Ari-Kyösti oli Lahden kansanopiston näyttämötyönlinjalla, kun hänelle tuli kutsu Mikon luokse.

– Ensin piti hetki miettiä, että kuka on Mikko Niskanen, nauraa Ari-Kyösti.

Hän meni Mikon luokse Iso Roobertinkadulle. Juttutuokion jälkeen Mikko sanoi, olevansa yhteyksissä. Yhteydenottoa ei kuulunut, mutta siihen oli syy:

– Kun mitään ei kuulunut ja ajattelin jo, että se siitä roolista. Todellisuudessa Mikko oli etsinyt minua jo pitkään. Minulla ei ollut varsinaista osoitetta Helsingissä ja asuin kenen luona kulloinkin, eikä siihen aikaan ollut kännyköitäkään. Mikko oli jo ilmoittanut poliisille, että se mies pitää löytää!

Ari-Kyösti kävi Mikon luona paljon. Asui Käpykolossa, joi  Mikon kanssa kuppikaupalla teetä, jutteli elämästä ja kuunteli Mikon filosofiaa.

– Minulla oli Mikkoon hyvä, jopa isälliseksi kuvattava suhde. Juttelimme niitä näitä, ja viihdyimme toistemme seurassa. Keittelin teetä ja toin hänelle iltapäivälehtiä luettavaksi.

KUN PÄÄSTIIN käsiksi itse elokuvantekoon, tuli nuorelle näyttelijälle pian selväksi millainen on Mikon tyyli ohjata ja tehdä töitä.

– Näin jälkeenpäin ajateltuna en oppinut häneltä juuri mitään sellaista, mitä olisin voinut myöhemmissä töissäni hyödyntää. Työskentelytapa oli niin erilainen kuin kenenkään muun ohjauksessa. Mikko ohjasi lehmän vaistolla, ei suunnitellut, tehtiin vain kuvallista kerrontaa. En osannut sitä silloin ihmetellä, olinhan ensikertalainen elokuvahommissa.

Ari-Kyöstin mukaan tiiviit kuvauspäivät menivät nopeasti ja hyvällä meiningillä.

– Mikko kohteli hyvin, eikä hän jyrissyt koskaan. Nykyään kun kuvataan on kiireen tunne aina käsillä. Hänen kanssaan ei tällaista ilmiötä ollut havaittavissa. Vaikka nopeaan tahtiin tehtiinkin, sitä tehtiin kiireettömän ilmapiirin vallitessa.

Materiaalia kuvattiin paljon myös käsikirjoituksen ulkopuolella. Pitkästä elokuvasta jäi tähteeksi filmiä vaikka kuinka paljon.

– Materiaalia oli mielipuolisesti, jopa niin paljon, että siitä olisi saanut aikaan vielä kaksi täyspitkää elokuvaa päälle. Elokuvassa tullaan ja mennään koko ajan. Ja jos rehellisiä ollaan, elokuvaa voisi tehdä muutenkin kuin tulemalla ja menemällä, Ari-Kyösti pohtii.

VAIKKA ON kulunut jo vuosikymmeniä, muistaa kansa Ari-Kyöstin roolistaan Päätalona.

– Aina silloin tällöin minua muistutetaan siitä. Olen onnellinen, että sain roolin, tulinhan sillä kertaheitolla kansalle tutuksi. Roolista ei tullut minulle missään nimessä mitään taakkaa. En olisi osannut aavistaa, että elokuva jäisi Mikon viimeiseksi. Hänellä oli paljon suunnitelmia, muun muassa Urho Kekkosesta kertova elokuva. Hän lupasi minulle, että pääsisin mukaan siihenkin, tuskin kuitenkaan Kekkoseksi, Ari-Kyösti sanoo.

Myös Mikon persoona tuli tutuksi. Se oli Ari-Kyöstin mukaan totuudenmukainen Mikon mediakuvan kanssa.

– Mikko tunnettiin jännänä ja jännittävänä sekä huikeana persoonana. Hän osasi rikkoa elokuvallisia sääntöjä, ja se on ainutlaatuista Suomen elokuvahistoriassa.

MIKON Sakari-veli oli mukana tässäkin elokuvassa. Tukkijätkän rooli jäi hänelle elokuvassa viimeiseksi, kuten jäi myös Nuoruuteni savotat Mikolle viimeiseksi elokuvaksi. Sakari pohti monta kertaa, miksi elokuvan viimeiseksi otokseksi Mikko halusi kuvata hänen kätensä?

Olisiko Mikko aavistanut jotain lopullista jo tulevaksi?

Tukkijätkän muistomerkin mannekiinina toimi Sulo Hokkanen.

Tukkijätkän muistomerkki

 

Mikko Niskanen tilasi taitelija Georg Öhmanilta veistoksen Konginkankaan Peräpohjan Lepokorpeen. Tukkijätkän muistomerkin mallina toimi Mikon ystävä ja monien elokuvien avustajana ja roolissa ollut Sulo Hokkanen Konginkankaalta. Patsaan tuli paljastamaan itseoikeutetusti kirjailija Kalle Päätalo.

Patsaan paljastustilaisuudesta on videotallenne. Marraskuussa 1988 Karvalakissa ja kukonaskelkuvioissa karvakaulustakissa kulkeva Mikko kättelee hyväntuulisena paikalle tullutta kutsuvierasjoukkoa. Filmillä vilahtelee tuttuja kasvoja, muun muassa Nuoruuteni Savotat -elokuvan tähti, Ari-Kyösti Seppo. Mukana on myös Liisa ja Sakari Niskanen, sekä suuri joukko mediaa.

Patsaan paljastuksen suorittanut Päätalo uskoi ettei ole mauton vaikka haluaakin korostaa Mikkoa ja itseään.

– Uskon, että elokuvia Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat tullaan katsomaan myös niiden tosipohjaisuuden vuoksi.

Puheessaan Päätalo muistutti, että patsas on tarkoitettu muistomerkiksi entisajan metsätyömiehille.

– Miehille, jotka katkoivat tukkipuut justeerilla, pinotavaran pokasahalla, katkaisivat rungot kirveellä ja kuorivat tukit ja pöllit petkeleellä ja koloraudalla, Päätalo lausui.

Paljastustilaisuudessa mukana ollut malli Sulo Hokkanen sai myös kirjailijalta huomiota.

– Ilmeesi ja olemuksesi tulee muistuttamaan miehistä, jotka eivät saaneet eivätkä liioin itkeneet armoa elämän ärjänteessä, Päätalo lausui.

Tukkijätkän muistomerkki on Jorma Niskasen huomassa. Keskeltä haljennut veistos on parhaillaan korjattavana veistoksen tekijän pojalla, Jussi Öhmannilla.

Mikko Niskanen ja Kalle Päätalo Taivalkoskella Elämän vonkamiehen kuvauksissa. 

TEKSTI MARJO STEFFANSSON, KUVAT KAVI JA JORMA NISKASEN ARKISTO