Äänekoskelaisilla on nyt syytä röyhistellä rintaansa teatterinsa puolesta: Onnenloukku-näytelmä on saanut upean vastaanoton, hienot arvostelut ja yleisöllä riittää kiinnostusta maakunnan ulkopuoleltakin.
Nyt alkaa Äänekosken teatterilaisten arki. Siis se toinen, näkyvämpi osa. Töitähän on tehty jo loppusyksystä saakka, juuri ennen tammikuun viimeisen päivän Onnenloukun ensi-iltaa jopa siihen tahtiin, että työkavereita nähtiin enemmän kuin perhettä.
Tänä vuonna mukana oli paljon uusia tekijöitä, mutta siitä huolimatta porukka hitsautui nopeasti toimivaksi kokonaisuudeksi ja yhteinen sävel löytyi niin näyttelijöiden kuin ohjaajankin välillä.
Ensi-iltaan valmistauduttiin kutsunäytöksellä, johon yleisöä saapui muun muassa Laukaan vankilasta. Myös sukulaiset pääsivät koeyleisöksi juuri ennen h-hetkeä. Jokaista yleisöä ovat naurattaneet eri vuorosanat ja eri kohdat. Ensi-illassa kiistatta suosituimmaksi hahmoksi nousi 30 vuotta tehtaalla työskennellyt ja tuoreista potkuistaan piikittelevä Väpä-isä. Tähän näytelmään on monen helppo samaistua ja tarttua.
– Yleisön reaktio tekee paljon ja osaltaan myös muuttaa esitystä. Mitä pienempi yleisöä, niin sen arempia ihmiset ovat reagoimaan näytelmään, näyttelijät pohtivat.
Virallisen ensiesityksen jälkeisten kiitosten ja kukitusten jälkeen seuraavaan päätepisteeseen onkin sitten matkaa 21 esityksen verran. Pirunpellonkin kirjoittaneen Heikki Luoman tunnisteva teksti uppoaa kansan syviin riveihin, sillä Onnenloukkuun on varattu jo yli 800 lippua ennakkoon yli maakuntarajankin. Jatkoa on ehditty kysellä ennen kuin on kunnolla ehditty edes aloittaa.
Suosio taisi yllättää tekijätkin.
– Tehän teitte tästä paremman kuin minä kirjoitin! Minulla tahtoo olla sellainen kirous, että tällä hetkellä kirjoitan jatkosarjan perään jatkosarjaa, Luoma naureskeli perjantaina silmin nähden tyytyväisenä.
– On mielenkiintoista nähdä, kuinka esitys muokkaantuu ja löytää paikkansa tässä lähes kahden kuukauden aikana. Useat nyt ensi-illassa käyneet uhosivat tulevansa katsomaan Onnenloukun mielenkiinnosta vielä loppumetreillä, takahuoneessa juteltiin, kun perjantain ensi-ilta saatiin pulkkaan.
Heidi Wickstrand esittää näytelmän toista osapuolta kahdesta nuoresta rakastavaisesta jopa pelottavalla antaumuksella. Poskia punottaa ja korvia särkee, kun tyttö antaa poikaystävänsä (Joni Bister) ja vanhempiensa kuulla mielipiteensä asioiden laidasta.
Näytelmän ilmapiiri alkaa kiristyä, kun vasta irtisanottu ja teräväsanainen Väinö-isä (Tarmo Pennanen, sohvalla) ei osaa pitää mielipiteitään ominaan ja lupsakka vaimonsa Pirjo (Senja Savolainen, sohvalla oik.) hyssyttelee miestään tolkkuun. Tehtaanjohtaja Pajunen (Kimmo Myyryläinen, oik.) ei tahdo malttaa sulkea puhelintaan ja vaimonsa (Helena Pasanen, oik.) ei muuten vain viihdy rahvaan parissa.
Torakkalinnan pienen kommuunin kolmas asukki Meeri Ikihippi (sohvalla kesk.) keräilee ”irtonumeroita”, aiheuttaa pahennusta ja kokeilee kepillä jäätä tunnelman kylmetessä.
Tehtaanjohtajan rooli rapistuu pikku hiljaa näytelmän aikana. ”Pomollakin on pomonsa,” Väinö-isä tokaisee, kun tytär Nooralotta (vas. kesk.) kiristää ja lahjoo isänsä hetkeksi irti puhelimesta. Isän lässytys ei tähän tyttöön tehoa.
Äänekosken kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Leila Lindell ja kulttuurijohtaja Matti Virtanen toivat kaupungin tervehdyksen teatteriväelle.
Kiitokset saivat myös Äänekosken Teatterille varta vasten näytelmän kirjoittanut Heikki Luoma (kes. vas.) ja ohjaajaksi pikavauhtia hypännyt Jukka Salmela (kesk. oik.).
