ÄKS

Silmänurkka kostui ja kylmä väre värähti Musiikki tekee hyvää -konsertissa

06.11.2014 22:16
Sali täynnä hakemassa ja tekemässä hyvää oloa.
Astronomisen talven tuoma kaamosaika unohtui hetkeksi Suolahtisalissa. Musiikki tekee hyvää -nimeä kantanut hyväntekeväisyyskonsertti ei pettänyt lupausta: hyvää teki niin että polvet notkuivat.

 

Äänekosken Laitakaupungin Orkesteri, tuttavallisemmin ÄLKO loihti ilmoille sellaiset sävelet että huhhuijakkaa. Konsertti teki hyvää myös LC Helmin valitsemalle avustuskohteelle eli äänekoskelaisille ysiluokkalaisille.

– Konsertin tuotto lahjoitetaan yhdeksäsluokkalaisten Ajokortti työelämään -kurssiin. Tuotto menee kokonaisuudessaan kurssien järjestämiseen niin Konginkankaan, Suolahden, Sumiaisten ja Äänekosken nuorille, kertoi LC Helmin presidentti Pirjo Järvinen.

Ja tuottoa tuli, olihan sali täynnä musiikin ystäviä. Reilut 250 korvaparia oli kuulolla, kun kaupungin soivin orkesteri ei seonnut nuoteissaan. 22-jäsenistä orkesteria johti tuttuun tapaan, aina välillä klarinettiin ja tenorisaksofoniin tarttuva Timo Hytönen. Solisteina kuultiin Teija Junikkaa ja Jari Haapamäkeä joita soinnutti stemmoillaan Marjo Lepistö ja Hannu Penttinen.

Mannaa tihkuvat korvat saivat kuulla ikivihreitä: My Way, Hymni Rakkaudelle, Lullaby Of Birdland, Buona Sera Signorina eikä mainitsematta pidä jättää kappaletta He Ain’t Heavy, He’s My Brother jonka tunnetuksi teki The Hollies -yhtyeen eikä ÄLKOn sovitus kalvennut salissa.

Mutta: ei tässä ollut tarkoitus ryhtyä luettelemaan kappaleita tavaamalla käsiohjelmaa. Tässä oli tarkoitus kehua sydämen kyllyydestä upeasti soivaa orkesteria, joka tuntuu paranevan konsertti konsertilta. Eikäpä kehua ja kiittää voi liikoja hienosaundisia solistejakaan!

Suuri kiitos myös hyvää tekevälle LC Helmille, ja sen puuhakkaille naisille. Tällaiseen hyväntekeväisyyteen on ilo osallistua.

IMG_1138

IMG_1130 IMG_1142

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy