ÄKS

Suuhun ampuneen tuomio muuttui – haava jalassa ei tullutkaan luodista

17.02.2017 11:01 (muokattu 17.02.2017 11:37)
Tapon yrityksestä tuomittu Leif Grönstrand käräjillä asianajajansa Panu Kiviluodon vieressä.

Vaasan hovioikeus on muuttanut Leif Allan Rickhard Grönstrandin tuomiota. Grönstrand tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa 6,5 vuoden vankeuteen muun muassa tapon yrityksestä.

Grönstrand, 29, yritti tappaa tapahtumahetkellä 44-vuotiaan suolahtelaismiehen ravintolan edustalla lokakuussa 2015. Grönstrand ampui uhria kahdesti suuhun 9-millisellä pistoolilla, mutta kuin ihmeen kautta uhri selvisi hengissä.

GRÖNSTRAND valitti tuomiostaan hoviin. Hänen mukaansa kyse oli törkeästä vammantuottamuksesta, sillä hänellä ei ollut tarkoitus tappaa uhria.

Hovioikeus oli toista mieltä ja katsoi laukaukset ihmistä kohti tarkoituksellisiksi. Niinpä vankeustuomion mitta pysyi ennallaan.

Lisäksi Grönstrand vaati, että kolme muuta hänen syykseen luettua rikosta – törkeä pahoinpitely, pahoinpitely ja vaaran aiheuttaminen – hylätään.

Hovi hyväksyi valituksen pahoinpitelyn osalta. Uhrina ollut mies oli saanut kaoottisen ravintola-ammuskelun yhteydessä haavan nilkkaansa. Käräjäoikeus katsoi, että haava oli tullut Grönstrandin ampumasta luodista, mutta hovin mukaan tätä ei voitu riittävällä varmuudella päätellä.

MUILTA osin valitusta ei hyväksytty. Pahoinpitelysyytteen hylkääminen tietää kuitenkin sitä, ettei Grönstrandin tarvitse maksaa nilkkaan luodin saaneelle 400 euron kipukorvauksia.

Säästö katoaa kuitenkin asianajajien palkkioihin. Grönstrandin on korvattava kahden muun asianomistajien oikeudenkäyntikuluja hovioikeuden osalta yli 3650 euroa.

Hovioikeudessa kuultujen asianomistajien ja todistajien palkkiot maksaa Grönstrandin taloudellisten olosuhteiden vuoksi valtio.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy