ÄKS

Timo Pulli ja Tommi Lunttila aikovat Arkadianmäelle

10.04.2013 15:12 (muokattu 10.04.2013 15:13)
"Mämmen Mafiasta" löytyy kaksi innokasta Arkadianmäelle pyrkivää (Timo Pulli, toinen vasemmalta; Tommi Lunttila, oik.), yksi epäröivä (Jouni Sohlman, vas.) ja yksi, jonka vastaus oli salainen (Pentti Piilonen, toinen oik.).

Mämmeltä on tunkua eduskuntaan, kertoo tuore X-kysely. Äänekosken valtuutetuista mämmeläiset Timo Pulli ja Tommi Lunttila tähyävät tällä hetkellä innokkaimmin vuoden 2015 vaaleihin.

Nollasta kymppiin -asteikolla Pulli antaa ehdokkuutensa todennäköisyydeksi kasin, Lunttila seiskan. Kumpikin heistä olisi pyrkimässä parlamenttiin ensimmäistä kertaa.

Pulli, 38, ei ole SDP:n jäsen. Hän kokee olevansa sivuraiteella puolueväen keskuudessa.

– Katson asioita yli puoluerajojen. Kannatusta on, ja ehdokkuus on varteenotettava vaihtoehto, CP Kelcon pääluottamusmiehenä työskentelevä Pulli kertoo.

– Ei ne demarit mua ainakaan rakasta. Jos ne ei järkiinny, niin kerätään 5000 nimeä ja lähdetään omalta listalta. Tai sitten mennään jonkun toisen puolueen ehdokkaaksi. Kaksi rahoittajaakin on jo ilmoittautunut.

Kokoomusta edustava Lunttila, 37, on meriiteiltään Pullia kovempi luu: MTK:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen.

– Minua on kysytty mukaan kolmella viime kerralla. Nyt olisi mielenkiintoista testata kannatusta, maanviljelijä-yrittäjä Lunttila miettii.

Kuntavaaleissa äänesti 10 000 äänekoskelaista. Jos olisi yksi ehdokas oikealta ja yksi vasemmalta, niin meillä olisi mahdollisuus saada kaksikin kansanedustajaa läpi. Ehdokkuus vaatii kovia panostuksia.

 

KOLMAS MIELENKIINTOINEN, ja melko todennäköinen, ensiyrittäjä on tyrkyllä keskustasta: Laura-Liisa Hyytiäinen, 36. Viime vaalien maakunnan ääniharava Anne Kalmari ilmoitti viikonloppuna ÄKSälle haluavansa Hyytiäisestä työkaverin Helsinkiin.

– Puhelimet alkoivat soimaan lauantai-iltana ÄKSän nettisivulle ilmestyneen jutun jälkeen. Palaute on ollut positiivista. Annen imuun olisi hyvä päästä, Hyytiäinen pohtii.

– Olen tehnyt Anne Kalmarin kanssa yhteistyötä ja hän on pitkään pyytänyt minua mukaan. Kaikki riippuu muusta ehdokasasettelusta. Koskaan ei saada äänekoskelaista kansanedustajaa, jos ehdokkaita tulee jokaisesta puolueesta.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimiva ja POKElla koulutusalavastaavana työskentelevä Hyytiäinen antoi oman ehdokkuutensa todennäköisyydeksi vitosen.

Vitosen antoi myös kristillisdemokraattien tuore valtuutettu Harri Saastamoinen. X-kyselyyn osallistuneista kaksi muutakin antoi vitosen, mutta he eivät halua tässä vaiheessa nimeään julkisuuteen.

Kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa eniten ääniä saanut äänekoskelainen, Kari Kiiskinen (sd) ei vastannut X-kyselyyn. Kiiskinen antoi kolmannen ehdokkuutensa todennäköisyydeksi kasin, kun hänet saatiin puhelimitse kiinni 0–X-palstaa (sivu 4) varten.

Vuonna 1999 eduskuntapaikastaan luopunut Vasemmistoliiton Pekka Leppänen on viimeisin kansanedustaja nykyisen Äänekosken alueelta. Äänekoski-nimisestä kunnasta ei ole ollut koskaan omaa kansanedustajaa, sillä Leppänen oli Arkadianmäellä suolahtelaisena.

 

VALTUUTETTUJEN EHDOKKUUDEN TODENNÄKÖISYYS X-KYSELYN MUKAAN:

8 Timo Pulli

7 Tommi Lunttila

5 Laura-Liisa Hyytiäinen, Harri Saastamoinen ja kaksi nimettömänä pysyttelevää valtuutettua

4 nimetön

3 Jouni Sohlman

2 Marko Tuhkanen

1 Kalle Niskanen

Neljä X-kyselyyn osallistunutta valtuutettua ei vastannut kysymykseen. Kaikki loput antoivat todennäköisyydeksi nollan.

 

X-kysely

Eduskuntavaalikausi on puolivälissä. Seuraavat vaalit järjestetään 19.4.2015.

ÄKS kysyi 43 valtuutetun ajatuksia aiheesta. Kaksi valtuutettua ilmoitti perustellun perhesyyn sille, ettei kykene vastaamaan kyselyyn toivotussa aikataulussa. 41 jäljellejääneestä kyselyyn vastasi 32, joten oli vastausprosentti oli 78.

Vastaamatta jättivät: Harri Hautsalo, Tapio Heimonen, Martti Isoviita, Keijo Kainu, Kari Kiiskinen, Kari Kumpulainen, Lauri Lax, Ilidio Monteiro Flores ja Simo Salmelin.

 

 

Juttu on julkaistu pääosin samanlaisena myös keskiviikkona ilmestyneessä printti-ÄKSässä. Julkaisemme lisää X-kyselyn antia nettisivullamme lähiaikoina.

 

Vastaa

  1. CiziaZ sanoo:

    Kisaan mukaan Lunttila ja kumppanit. Yksikin edustaja olisi seutukunnalle hyväksi, välittämättä puoluekannasta. Vaikkakin Lunttilaa äänestän jos on ehdokkaana.

  2. turkoositalo sanoo:

    Mielenkiintoinen avaus Timo Pullilta. Minun mielestäni pitää kuulua puolueeseen, jotta voi ”erota” puolueesta. Valtuustossa olen julkisesti kuullut ko. henkilön korostavan, että on sitoutumaton. Muitten demarien rakkauksista en voi sanoa mitään mutta itse en miestä äänestä missään vaaleissa. Hän ei tunnu osaavan päättää mihin puolueeseen kuuluu vaan on oman edun vuoksi valmis pomppimaan puolueeseen kuin puolueeseen saadakseen haluamansa (lue eduskuntavaali ehdokkuuden).
    Ääneseudulta emme realistisesti katsoen saa yhtään ehdokasta eduskuntaa. Liian monta paikan tavoittelijaa hajaannuttaa äänet.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy