Vanha asema täyttää 120 vuotta – juhlassa ihastellaan höyrykoneita maalla ja vesillä


Asema ilmeisesti 50-luvun alussa ennenkuin siirryttiin uudelle asemalle. Kioskilla oli aina kuhinaa, myös laivaliikenteen vuoksi.

Suolahden vanhan aseman ja itse junaradan 120-vuotispäiviä juhlitaan 29.- 30. kesäkuuta. 

 

Suolahden kyläyhdistys, Suomen höyrypursiseura ja Keitelemuseo tuovat paikalle höyrylaivoja, höyryjunia ja muitakin vanhoja höyrykoneita. Lisäksi paikalla saa ihastella museoautoja tai ajaa vaikka resiinalla! Paikalle kuljetaan luonnollisesti höyryjunilla Äänekoskelta ja Jyväskylästä ja höyrylaivankin kyytiin pääsee halutessaan.

Vanhan ajan henkeä huokuvat myös sepän työnäytökset, tervanpoltto ja sekä päreiden valmistus. Paikallishistoriasta kiinnostuneille järjestetään Vanhan aseman sisätiloissa Tarinatupa, jossa Kari ”Polle” Perälä avaa Suolahden aseman ja höyryliikenteen historiaa.

Lapsiakaan ei ole unohdettu, vaan leikkipuistoon hankitaan tapahtuman ajaksi pomppulinna perheen pienimpien iloksi.
– Lisäksi MLL on tuomassa paikalle omia toimintojaan, Virtanen sanoo.

Luvassa on monipuolinen tapahtuma, jossa kunnioitetaan paikallishistoriaa.
– Tulossa on paljon kaikennäköistä ja yritämme saada ihmiset liikkeelle iloiseen tapahtumaan. Niinhän se on, että Äänekoski ja Suolahti ovat rakentuneet tämän radan ympärille ja ansiosta, kertoo kyläpäällikkö Matti Virtanen.

Vastaa