Viini ja virsi -illassa veisattiin virasta erotetun kirkkoherran johdolla ilman hengenahdistusta


Konneveden ex-kirkkoherra kertoi olevansa vallattoman lisäksi myös toimivallaton. Se ei menoa haitannut, sillä paikalle tulleet sielut nauttivat illan annista täysin palkein.

Ravintola Keiteleen järjestämä Virsi ja viini -ilta sai upean vastaanoton. Paikalle helatorstain aaton ratoksi saapui reilut puolensataa sielua veisaamaan ja maistelemaan viiniä ja tapaksia. 

 

Suolahdessa sijaitsevan Ravintola Keiteleen Juha Willman ja Esa Sääskilahti ovat tehneet yhteistyötä Konneveden ex-kirkkoherra Olavi Virtasen kanssa Toivakassa, Sun Toive -ravintolassa. 

– Viini ja virsi-ilta tekee historiaa Äänekoskella, sillä vastaavaa tilaisuutta ei täällä ole järjestetty koskaan, Willman sanoi. 

Virsikirja ja viinilasi tuntuivat sopivan hyvin yhteen. Virtanen johdatteli virrestä toiseen omintakeisen lupsakkaaseen tyyliinsä. Virsiä säestämään saapui Navettakinon toimitusjohtaja, kultaisen harmonikan kakkonen, kanttori Matti Kakko. 

Tuomiokapituli irtisanoi sateenkaaripappina tunnetun Olavi Virtasen Konneveden kirkkoherran virasta helmikuussa. Virtanen on valittanut asiasta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Virtaselle virsikirja on rakas ja raskas työkalu. 

– Te jokainen olette iloinen yllätys. Olkaa hyvä, ja nauttikaa, voitte tulla ja mennä, ettei tule hengenahdistusta. Olen hieman vallaton, tässä kohtaa myös toimivallaton, mutta katsotaan totuus, Virtanen veisteli ja laulatti ensimmäisenä virren 484 – Totuuden henki. 

Ilta sujui mukavan ja aurinkoisen tunnelman vallassa. 

– Viiniä saa nauttia vapaassa tahdissa, mutta veisuussa on hyvä pysyä samassa tahdissa, Virtanen sanoi, ennen virttä 462 – Soi kunniaksi Luojan. 

Virtanen kertoi iloiten, kuinka virsien veisuusta on tullut asia, jota harrastetaan muuallakin kuin kirkon penkistä käsin. 

– On virsikaraokea, virsimaratonia ja onpa jopa virsiviisujakin pidetty. Jokainen saa laulaa omalla ainutkartaisella äänellään, niin että sielusta karstat karisee, Virtanen sanoi ja harmitteli, kuinka nykynuoriso osaa vain kolme virttä: Jumalan kämmenellä, Suvivirren ja Enkeli taivaan. 

Illan aikana laulettiin reilut parikymmentä virttä. Virtanen oli valinnut virret siten, että pääpaino on veisaamisella. 

– Olisin voinut valita virsiä myös teeman mukaan joita voisivat: ankeat virret, iloiset virret, vaikeat virret, tai virret, joissa on tuplasävel – näihin se toinen on sävelletty savolaisia varten, Virtanen veisteli. 

Moni tuntui kaipaavan vanhaa virsikirjaa, salista noin puolet. 

– Minulle tullaan yhä kertomaan harmistusta siitä, kuinka vuonna 1986 virsikirjauudistuksen myötä sotkettiin koko kirja. Pohtia sopii, kuka tulee toimeen vuoden 1986 Anttilan kuvastolla tai puhelinluettelolla, Virtanen mietti. 

Välillä kostutettiin kurkkua espanjalaisilla viineillä. Näiden seuraksi saatiin nauttia tapaksista ja kuunnella ravintoloitsija Juha Willmanin tietoiskua illan tarjottavien historiasta. 

– Espanja on maailman kolmanneksi tuotteliain viinimaa, heillä kasvaa yli 600 rypälelajiketta, ja kysyn vaan, mitä he kaikilla niillä tekevät!

Ravintola Keiteleessä veisataan tulevaisuudessa vielä uudestaan. 

– Syksyllä cavan ja sherryn voimalla ja joulun alla otetaan kurkun kostukkeeksi hehkuviiniä, Willman lupasi yleisön antaessa lupaukselle kunnon aplodit.

Viini ja virsi -ilta keräsi suuren joukon veisaajia.

Viini, tapas ja virsikirja – olipa mainio yhdistelmä.

Vastaa

  1. zounsi

    kastoi poikani 22v.sitten,upea ihminen! olen säästänyt hänen kirjoituksensa.joka tapauksessa puolimatkassa.viisaita sanoja.kiitos olavi,näin vielä kerran.

    Vastaa