ÄKS

120 koiraa marssi löytöeläinten puolesta Äänekoskella

04.10.2015 18:52 (muokattu 04.10.2015 20:52)

– Tulimme tänne Hilperiinan kanssa tutustumaan toisiin koiriin, kun tämä on kovin sosiaalinen, kertoo Hilperiinan omistaja Raimo Nevalainen.

Hilperiina tarkkailikin kiinnostuneena ympärillään olevaa monipäistä koirajoukkoa. Eläintarvikeliike Hissunkissun edustalle oli kokoontunut lauma koiranystäviä ja heidän nelijalkaisia tovereitaan.Eläinruokavalmistaja Royal Canin järjestivät sunnuntaina toista kertaa hyväntekeväisyysmarssin. Royal Canin lupasi lahjoittaa jokaista nelijalkaista marssijaa kohti kilon eläinruokaa Keski-Suomen löytöeläinkodeille.

IMG_1659

Jeppe oli tapahtumasta varsin innoissaan.

Jeppe oli tapahtumasta varsin innoissaan.

IMG_1680

Peppi toi Tyynen tutustumaan muihn nelijalkaisiin.

Peppi toi Tyynen tutustumaan muihn nelijalkaisiin.

Kaikkiaan 120 koiraa aloittivat marssin Hissunkissun edestä kellon lyödessä yksi. Matka jatkui Torikatua pitkin Rantapuistoon, josta noustiin tehtaan nurkilta Kotakennääntielle. Iloiset nelijalkaiset marssijat olivat niin ilahtuneita kameraa pitelevästä toimittajasta, että suorastaan syöksyivät toimittajan syliin kommentoimaan mielipiteensä tapahtumasta märin pusuin.

Eveliina Ronkainen kertoi osallistuneensa tapahtumaan hyväntekeväisyyden vuoksi.

–Ja myös siksi, että kaksivuotias kultainennoutaja Myrsky näkisi muita koiria. Moni koiranomistaja listasikin juuri hyväntekeväisyyden ja oman lemmikkinsä sosiaalistumisen syikseen koiramarssille osallistumiseen.

Samoilla linjoilla oli myös Peppi, joka toi 2-vuotiaan clumberinspanielinsa tapahtumaan.

– Yllättävän rauhallisesti Tyyne on ollut hälinästä ja muista koirista huolimatta, sanoo Peppi silminnähden ylpeänä koirastaan.
Marssin päätyttyä Hissunkissun eteen järjestyivät koirat omistajineen kuuliaisesti jonoon. Koirat saivat oman herkkupussinsa ja ihmisille tarjottiin karkkia, keksejä ja mehua.

Hissunkissun omistaja Anna-Liisa Piispanen oli iloinen tapahtuman onnistumisesta.

– Marssi järjestetään ensi keväänä uudestaan, lupaa Piispanen.

Lenkin jälkeen piti hieman hörppästä vettä.

Lenkin jälkeen piti hieman hörppästä vettä.

Tarmo tarkastaa herkkupussien sisältöä.

Tarmo tarkastaa herkkupussien sisältöä.

IMG_1638

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy