vas. Reijo Honkonen, Pasi Lönn ja Mia Vänskä
Vuodesta 1964 järjestetty Koskelan Kirjallisuusmatinea järjestettiin poikkeuksellisesti valtuustosalissa. Perinteikkäässä, lämminhenkisessä tapahtumassa sali oli jälleen täysi. Yleisö oli tullut kuulemaan oman kaupungin kirjailijoita: Reijo Honkosta, Pasi Lönniä ja Mia Vänskää.
Tilaisuuden juontaja, Jaana Tani, kysyi Honkosta lainaten: ?Onko sittenkin niin, että elämään tarvitaan muutakin kuin hikeä? Kyllä! Taidetta.?
Pasi Lönn on kirjoittanut kolme dekkaria, kaksi nuorille: Hyppy syvyyteen ja Harhaisku ja yhden aikuisille: Viimeinen tili. Leipätyönään rikosylikonstaapelina toimiva Lönn kertoo, että on helppo samaistua päähenkilöön, jos taustat ovat tuttuja. Äänekoski näkyy vahvasti Lönnin dekkareissa.
– Minulle äänekoskelaisuus on iso asia. Olen asunut siellä ja täällä, mutta kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin vastaus ei ole kepeä, vaan se tulee tunteella: Äänekoskelta. Se on erinomainen takuu maailmalla.
Pasi Lönn kertoo, että Viimeisen tilin päähenkilön Lasse Flinkin tarina jatkuu. Vuonna 2013 ilmestyy seuraava kirja, mutta ehkäpä sitä ennen Viimeinen tili ja Lasse Flink seikkailee kenties jossain ulkomaankielelle käännettynä.
Mia Vänskä (os. Pietiläinen) uskoo, että jokaisella on oma kohtalonsa. Hän luki lapsena kummitusjuttuja, ja huomasi, että karmivat tarinat olivat usein englantilaisilta sumuisilta nummilta.
– Mutta jos miettii, minkälainen olisi paras suomalainen kummitustalo, se olisi ehdottomasti rintamamiestalo.
Mia Vänskä on tämän syksyn esikoiskirjailija. Suomalaiselle kirjallisuudelle harvinainen kauhu on herättänyt mielenkiintoa. Saattaja kertoo Liljan tarinan. Kuinka Lilja muuttaa kotiseudulleen (Äänekoskelle Tapionkadulle) ja kuinka Liljasta tulee Tuonenjoen (Häränvirran) lautturi, jonka tehtävänä on johdattaa välitilaan joutuneet sielut tuonpuoleiseen.
– Halusin pienen kunnianosoituksen juurilleni. Se on ihan mun oma juttu. Oli kiva uppoutua tuttuihin maisemiin ja kehitellä tarinaa.
Vänskällä on seuraava kirja jo työn alla, mutta sen suhteen on kaikki vielä avoinna.
Reijo Honkonen, ÄKSän Äksymies, sai kutsun jo toistamiseen Koskelan kirjallisuusmatineaan, ja tuli mielellään.
– Täällä on aina kuulijoita. Talonmies ei tule yksin puhuvalle kirjailijalle neuvomaan, mistä valot lähtiessä sammutetaan.
Vuodesta 1997 radioon ja lehteen kirjoittanut pakinoitsija on kirjoittanut myös viisi romaania, yhden pakinakokoelman, televiosolle draamaa (Elämän suola, Vaimoni mies ja Varjo vain) sekä näytelmän.
– Äänekoskella kaikki on pientä ja jokaisella on jonkinlainen yhteys toisiinsa. Ensimmäinen työpaikkani oli saha, jossa työskentelin Pasin isän, eli Lönnin Eikan alaisuudessa.
Honkonen miettii, että mitääntekemättömyys, ääretön joutilaisuus sekä värikkäät naapurit ruokkivat mielikuvitusta niin, että se ajoi kirjoittamaan.
– Kotona ei luettu kirjoja eikä satuja. Setäni toi isälle Juhannustanssit kirjan, jota supatellen selasivat ja siitä luettiin pätkäkin ääneen. Sitten kirja pantiin piiloon, ja siitä se kiinnostus kirjallisuuteen heräsi. Kinkkubingo oli kodin ainut kulttuuri, piti tehdä töitä eikä hömpötellä liikoja. Lyhyt matikka ja pitkät hiukset olivat yhtälö, joka toimi niin, että minusta tuli kirjailija.
