ÄKS

Äänekosken kaupungilta lähtee Ukrainaan 20 000 euron avustuspotti

14.03.2022 18:45

20 000 euron lahjoitus Ukrainaan. Se hyväksyttiin, mutta ensin rukoiltiin ja lainattiin laulun sanoja. 

 

Kristillisdemokraattien Piia Flink-Liimatainen ja Paula Forsgrén jakoivat ajatuksen yhteisestä rukouksesta. 

– Esitämme KD-ryhmän puolesta, että rukoillaan yhdessä ukrainalaisten hyväksi, Flink-Liimatainen sanoi.

Forsgren luki Tapio Luoman kirjoittaman rukouksen. 

Maltillisten Marko Laitinen esitti ison kiitoksen kaikille, jotka lähtivät viemään ajatusta avustamisesa eteenpäin varsin pikaisella aikataululla. 

– Varutukaa nopeasti liikkeelle lähtöön, sillä tilanteet voi muuttua nopastikin. Ultra Bran sanoja lainaten ”Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi”, Laitinen sanoi, ja toivoi että valtuutetut osallistuvat järjestettäviin keräyksiin kukin parhaaksi katsomalla summalla.

Valtuusto myönsi Ukrainaan 20 000 euron summan sodan keskelle. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy