ÄKS

Äänekoski vastaanottaa tulevaisuudessakin turvapaikanhakijoita – perussuomalaiset harasivat vastaan

25.10.2021 19:43 (muokattu 25.10.2021 19:44)

Oli ennakoitavissa, että turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten kuntapaikat keskusteluttavat valtuutettuja. Ja keskustelua käytiin. 

 

Äänekosken lukiolla kokoontunut kaupunginvaltuusto keskusteli lähes tunnin turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten kuntapaikoista joita seuraavan neljän vuoden aikana Äänekoskella on. Perussuomalaisten valtuutetut kävivät ajottain kovaa keskustelua vastustaessaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoa.

Äänekosken kaupunki on vastaanottanut syyrialaisia kiintiöpakolaisia vuonna 2018 12 henkilöä, vuonna 2019 15 henkilöä sekä vuonna 2020 18 henkilöä. Kaikki perheitä. Turvapaikanhakijoiden paikkoja ei kaupungilta ole vuosina 2018-2020 tiedusteltu. Itsenäisesti kuntaan muuttaneita on ollut muutamia henkilöitä.

Kuluvana vuonna kaupunki on varautunut ottamaan vastaan kurditaustaisia kiintiöpakolaisia 14 henkilöä eli kolme lokakuussa saapuvaa perhettä. Lisäksi kaupunki on ilmoittanut voivansa ottaa kymmenen Afganistanista saapuvaa turvapaikanhakijaa.

Kaupunginvaltuusto päätti että Äänekosken kaupungin tarjoamien turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten kuntapaikkojen määrä on yhteensä enintään 30 paikkaa vuodessa. Ennen päätöstä käytiin pitkä keskustelu ja äänestys.

Lauri Lax (ps) laski, kuinka kaupunginhallitus on linjannut, että paikkoja olisi 30 vuodessa, eli valtuustokauden aikana 120 turvapaikanhakijaa. 

– Tämä on uskomattoman vastuutonta toimintaa, meillä on omatkin asiat hoidettavana. Myös ruoka-avun tarve on lisääntynyt. Mistä tämä johtuu? Maan hallituksen toimista, kun Suomeen otetaan lisää pakolaisia elätettäväksi. 

Lauri Lax teki hallituksen päätökseen vastaehdotuksen: Äänekoski ei ota yhtään pakolaista tämän valtuustokauden aikana. Joni Kotilainen, Antti Peltomäki ja Petra Virtanen kannattivat Laxin esitystä. 

– Nyt on mahdollisuus tehdä humaani päätös. Meillä ei ole tarvetta ottaa yhtäkään turvapaikanhakijaa, toivon Äänekoskelle samaa päätöstä, kuin Jämsässä, jossa ei otettu käyttöön turvapaikkaresurssia käyttöön, Petra Virtanen (ps) toivoi.

Marjatta Huhta (kesk) muistutti, että Suomi on EU maa, jossa on hyväksytty tietyt ihmisoikeudet ihmisille. 

– Toivon inhimillisyyttä, kun puhumme erilaisista ihmistä. 

Pilvi Honka (vihr) toivoi, että hänellä olisi takataskussaantuore näkökulma.

– Olen väsynyt esitykseen, jonka käänteet on vähissä Tulevaisuuden lasten tärkein taito oppia on empatiaa, rohkeutta ja vuorovaikutustaitoja. Niitä toivoisin tässäkin salissa edistettävän, Honka muistutti.  

Hannu Penttinen (sd) kertoi häpeävänsä perussuomalaisten puheenvuoroja.

– Ne ovat puheenvuoroja, joihin on verhottu faktoja.

Kimmo Tuikka (vihr) komppasi Penttistä ja ihmetteli, kuinka perussuomalaiset puheenvuoroissaan sekoittavat asioita.

– On turha sekottaa  Äänekosken koulupsykologipulaa tähän keskusteluun, Tuikka sanoi.

Petra Virtanen vastasi Tuikalle ja Penttiselle kipakkaan sävyyn:

– On röyhkeää puhua, että olemme täällä Äänekoskella onnekkaita, sillä meillä on syrjäytyneitä nuoria. Jos meillä ei ole resursseja koulukuraattoreihin tai koulupsykologeihin meillä on ongelma ja se pitää ratkaista, Virtanen sanoi.

Ilidio Flores (vas) on työskennellyt maahanmuuttajien kanssa.

– He eivät tule tänne huvin vuoksi. Maahanmuuttajat haluavat tehdä töitä, eivät he ole halua tulla tänne loisimaan. 

Keskustan Leila Lindell toivoi, ettei turvapaikanhakijoita ja pakoilaisia leimattaisi valtuustosalissa.

– Ei saa lyödä otsaan leimaa ennakkoon, kuten eräissä puheenvuoroissa on kuultu. Ei ole keneltäkään pois, kun me otetaan turvapaikanhakijoita tänne, päinvastoin, se on meille monikulttuurinen rikkaus. Meidän pitää onnistua kotouttamisessa. Pidetään huolta heikommista, pidetään huolta toisistamme ja koko yhteiskunnasta, Lindell sanoi.

10 vuotta kenttätyötä maahanmuuttajien kanssa tehnyt Paula Forsgren (kd) kiittää Äänekosken sosiaalitoimea sekä vapaaehtoisia, jotka ovat antaneet omaa aikaansa pakolaisten hyväksi. 

– Otetaan vastaan, se ei ole meiltä keneltäkään pois, Forsgren sanoi.

Marko Laitinen sanoi perussuomalaisten kunnioittavan  ihmisarvoa.

– Tulijoista on pidettävä hyvää huolta, kantokykymme ei vain tahdo riittää, Laitinen sanoi.

Äänestys: 34-8 yksi tyhjä ääni. Päätöksestä eriävän mielipiteen jättivät perussuomalaisten Antti Peltomäki, Petra Virtanen, Lauri Lax, Joni Kotilainen ja Marke Tuominen. 

Vastaa

  1. Bullriver sanoo:

    Perussuomalaisten tyypillinen tapa käydä poliittista keskustelua on laittaa vastakkain asioita jotka eivät mitenkään liity toisiinsa. Sellaista on populistinen politiikka.

  2. Haisuli sanoo:

    Hyvin sanottu, meidän pitää onnistua kotouttamisessa…, entäs kun siinä epäonnistutaan, niin kuin useimmiten käy, kukaan ei ota vastuuta, ja syytellään vaan muita, ja koetetaan haudata ja unohtaa asia. Se että jos muutaman maahanmuuttajan kanssa tekee töitä, ei meinaa sitä että ne kaikki haluaisi tehdä töitä kun saavat pysyvän oleskeluluvan. Ja jos kerta auttaa pitää, niin autetaan niitä perheettömiä pikkulapsia, aikuiset miehet kyllä pärjää siellä missä ovatkin.

  3. Vihtori K sanoo:

    Punaviherhörhöjen luvattu kylä. Tämähän on käänteistä rasismia. Etteivät muka saa tai osaa hoitaa kotimaansa asioita kuntoon vaan heidät on pelastettava omalta synnyinmaaltaan.

    1. Katriina Warteva sanoo:

      Ompa lapsellinen kannanotto sinulta,kyllähän jokainen turvapaikan hakija mieluummin jäisi kotimaahansa jos se olisi mahdollista mutta jos on kysymys elämästä ja kuolemasta niin silloin ei jäädä ”hoitamaan kotimaan asioita kuntoon!”.

  4. Hiiri sanoo:

    Näin ne äänestykset menee aina, voi voi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy