ÄKS

Antti Kaikkonen Äänekoskella: ”Kotimaan asioissa riittää tekemistä”

21.09.2026 16:35
Matti Tiusanen toivotti Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen tervetulleeksi Äänekoskelle.

Keskustan puoluejohtaja Antti Kaikkonen vieraili Äänekoskella.

 

Keski-Suomen kiertueella mukana kulkee myös kansanedustajia, ja paikalla olivat myös Anne Kalmari ja Joonas Könttä. 

– Haluan kuulla terveisiä isänmaan politiikkaa tehdessäni, on tärkeää kuulla kuulumiset maakunnista. On selvää, että näinä aikoina joudutaan panostamaan turvallisuuteen ja maanpuolustukseen, että pärjäämme mahdollisimman hyviin maailman tuulissa ja tyrskyissä. Suomessa voidaan mennä nukkumaan hyvillä mielin, entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen vakuutti. 

Kaikkonen sanoi, että kotimaan asioissa riittää tekemistä. 

– Asiat eivät ole valitettavasti kovin hyvällä mallilla. Työttömyys Suomessa on koko Euroopan Unioni korkeimmalla tasolla. Se on kamala lause ja kamala tosiasia, joka on valitettavasti totta. Se on isoin asia, johon pitäisi löytää ratkaisuja. 

Vaikka valonpilkahduksia on viime aikoina näkynyt, ei Kaikkonen anna hyvää palautetta maamme hallituksen toimille. 

– Yrittämisen pitäisi olla kannattavaa, jotta voitaisi palkata uutta väkeä sisään. 

Katseet ovat jo ensi kevään eduskuntavaaleissa. Kaikkonen sanoo, että Keskusta haluaa nähdä Suomen laajasti. 

– Jos koetaan, että asiat voisi olla Suomessa paremmin, voisi miettiä muitakin vaihtoehtoja. Keskusta haluaa pitää koko maan asuttuna ja toimintakykyisenä. Nyt keskitetään suurimpiin kasvukeskuksiin, eikä siihen sarjaan lueta edes Jyväskylää. Meillä on Suomessa eläviä maakuntia ja maaseutua sekä pärjääviä kaupunkeja. Me uskomme, että maa toimii parhaiten kun näin on. Kovalla tahdilla kasvaville on syntynyt ongelmia, kun liikenne sakkaa ja asumisen hinta kallistuu. Ei tavallinen tamperelainen tai vantaalainen tästä kasvusta hyödy, Kaikkonen sanoo. 

Keskusta teki viime viikolla keskustelun avauksen lähimallista, jonka ajatuksena on purkaa valtion keskushallintoa ja siirtää päätösvaltaa alueille, maakuntiin ja kuntiin. 

– Sillä ajatuksella, että Keski-Suomen asioista päätetään Keski-Suomessa eikä Helsingissä. Me uskomme, että alueen asiat tunnetaan parhaiten itse. Helsingissä on toistasataa erilaista keskusvirastoa, ja sitä päätösvaltaa voisi hajauttaa paikallistasolla. Me ollaan nyt haastamassa muita puolueita tähän ajatteluun ja samalla lähteä purkamaan päällekkäisiä toimintoja, Kaikkonen painotti. 

Kaikkonen peräänkuulutti huoltovarmuuden perään. 

– Ruoan tuotantoa pitäisi olla Suomessa enemmän, työn tekeminen ja yrittäminen tulisi olla kannattavaa koko maassa. Metsätalouden tulisi olla toimivaa  ja energiaa pitää saada omasta takaa. Nämä kaikki ovat Suomen turvallisuuden kannalta tärkeitä asioita. 

Vanhusten hoito  ja hoiva – sen saatavuus – on yksi Keskustan vaaliteemoista. 

– Viimeisen vuoden aikana on tullut sellaisia viestejä, joita ei saisi kertakaikkiaan tulla. Vanhuksien hoitoa ei saa laiminlyödä, eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan omasta tai läheisensä vanhuudesta. Haluamme vahvistaa perhehoitoa, ja saada luotua kodinomaisia yksiköitä ympäri maata, tämä me halutaan tuoda vaihtoehdoksi, Kaikkonen pohti. 

Syntyvyys pitää saada kasvuun, näin totesi Kaikkonen. Hän on myös huolissaan lapsiperheköydyydestä. 

– Tämä on istuvan hallituksen tekosia, on hurjaa jos pitää tinkiä vaatteista, harrastuksista ja jopa ruoasta. Olemme nyt syntyvyydessä 1700-luvun tasolla, eikä se pitkällä tähtäimellä lupaa Suomelle hyvää. Meidän pitäisi tehdä sellaista perhepolitiikkaa, joka kannustaisi perheiden perustamiseen. Perhevapaat ja lapsiperheiden taloudellinen tilanne pitäisi saada kohdalleen. Uskon, että jos Suomi olisi lapsiystävällinen yhteiskunta, kannattaa suhtautua pikkuväkeen myönteisesti, Kaikkonen sanoi. 

Elämisen nousevat kustannukset näkyvät kaikkien taloudessa. 

– Polttoaineiden hinnat ovat yksi esimerkki, varsinkin kun yksi hallituspuolue kovasti lupaili kohtuullista pumppuhintaa. Missä menee kipuraja? Kolmessa eurossa per litra? Aikooko maan hallitus tehdä jotain näille hinnoille – vielä ei ole tehty mitään, Kaikkonen puuskahti. 

Paikallisesti terveisiä ja evästyksiä Kaikkoselle antoivat Marjatta Huhta ja Leila Lindell. 

– Miten työttömille annetaan ihmisarvo takaisin sillä että suojaosa pelastetaan. Nuoret perheet eivät saa hankittua itselleen asuntoa, eli valtion takaus olis tarpeen jotta kiinteistömarkkinat saadaan kasvuun. Yhdistysten rahotusten leikkaaminen on pois sairailta,  vammaisilta ja eniten haavoittumisessa asemassa olevilta, tuki on palautettava, Huhta evästi. 

Kaikkonen sanoi työttömien suojaosan poistamisen olleen hallituksen ”hölmöimpiä päätöksiä”: 

– Se on johtanut siihen, että työttömän ei kannata tehdä lyhyitä keikkahommia. Kiinteistöasia on tärkeä terveinen, sillä tiedossa on, että vakuusarvoja pidetään niin alhaisena, että lainaa ei tahdota myöntää. Yhdistysten leikkauksia pitäisi kiireesti kohtuullistaa, koska nyt monet tärkeät yhdistykset joutuvat joko lopettamaan tai ajamaan toimintaansa alas, Kaikkonen sanoi. 

Lindell sanoi, että valtion tulisi tulla apuun ns. romutuspalkkiolla. 

– Että helpotettaisi tyhjentyneiden taloyhtiöiden tai tarpeettomaksi käyneiden sotekiinteistöjen purkamista. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy