ÄKS

Antti Lindtman Äänekoskella: ”Suomi tarvitsee vahvaa Eurooppaa”

06.05.2024 15:38

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman saapui päiväkahvivieraaksi Äänekoskelle. Mukana olivat myös kansanedustajat Riitta Mäkinen, Jani Kokko ja eurovaaliehdokas Piritta Rantanen.

 

Antti Lindtman kävi ensimmäisen kerran puolueensa puheenjohtajana Äänekoskella. Yleinen tilannekatsaus sisälsi kaksi viestiä: toinen liittyi Suomeen ja toinen tuleviin EU-vaaleihin. 

– Olemme nähneet vuoden aikana mitä oikeiston liitto on Suomelle tarkoittanyt. Suomessa on paljon mahdollisuuksia, jos vain teemme hyviä arvovalintoja: kaikki on pidettävä mukana ja nyt on nähty niin, että vain rikkaita ja suurituloisia suojellaan. Nyt on velkaantuminen kasvussa ja työllisyys laskussa ja työttömyys kasvussa ja samalla lapsia ajetaan köyhyyteen. 

Lindtman sanoo, että talous on saatava kääntymään toiseen suuntaan. 

– Nyt joudutaan runttaamaan historiallisen suuri arvonlisäveron nosto, ja koska korot ovat nousseet rajusti se vetää rakentamisen hiipumisen myötä Suomen mukanaan. Miten on mahdollista, että heiltä, jotka ovat meille tämän hyvinvointivaltion rakentaneet, korotetaan hoitajamitoitusta ja pidennetään hoitotakuuta. Kaikki säästöt koskevat nyt hyvinvointipalveluita ja samaan aikaan on varaa laittaa 500 miljoonaa euroa lisää yksityisiin terveyspalveluihin. Verokevennykset näkyy vain hyvätuloisille: 2000 euron verosta voidaan ottaa mutta ei 7000 euroa eläkettä nauttivilta, Lindtman kertoi. 

Lindtman sanoo, että hallituksen toimista johtuva työmarkkinakaaos on maksanut Suomelle paljon. 

– Sanoisin, että Purra johtaa oikeistohallitusta ja nyt olisi vielä mahdollisuus muuttaa suuntaa. 

Lindtman painotti, kuinka Suomi tarvitsee vahvaa Eurooppaa. 

– Jos Eurooppa on heikko, se ei ole pienen maan etu. Nyt laitaoikeisto haluaa vallan kahvaan Euroopassakin, se alkaa riittää. Yhteistyössä on voimaa, ja nyt on valintojen aika. Ei ole tabu keskustella vaikkapa erosta EU:sta, eikä Suomen ei pidä olla jarrumiehenä ilmastopolitiikassa vaan Suomen pitää olla mukana rakentamassa vahvempaa Eurooppa, sillä heikko Eurooppa on vain Venäjän etu. Asioista pitää uskaltaa puhua, ja pitää uskaltaa toimia, Lindtman sanoi. 

EU-vaaliehdokas Piritta Rantanen pohti ”minkälainen hyvinvointivaltio on tämän hallituskauden jälkeen jäljellä”?

– Vastakkainasettelu näkyy nyt aivan kirjaimellisesti ja lakkolain kiristäminen on erityisen ikävä linjaus. Kaikkein härskeintä kokonaisuudessa on, että ollaan luomassa sellaisia työmarkkinoita, jotka muuttavat kymmeniä vuosi rakentamaa järjestelmää romukoppaan. On hyvä kysymys, kuinka kauan menee aikaa että saadaan työntekijöiden luottamus takaisin. Missään muussa Pohjoismaassa ei ole niin heikkoa ansioturvaa, mihin Suomea ollaan nyt viemässä, Rantanen harmitteli. 

Riitta Mäkinen sanoi SDP:n olevan vahvasti varustautunut EU-vaaleihin. 

– Meillä on hyvä lista, Mäkinen sanoi. 

Hän pohti julkisen talouden odotuksia. 

– Että saisimme inhimillisen ja uskottavan talouspolitiikan, jossa on vaihtoehto jossa pidetään huolta SDP:n perusarvoista. Jos isoimmat säästöleikkurit toteutuvat, on syytä kysyä, mitä on hyvinvointivaltiostamme jäljellä? Meidän politikan ydinsuojeluksessa pitäisi olla lapset, nuoret ja ikäihmiset. On oikein, että Petteri Orpoa haastetaan äärioikeiston valtaan pyrkimisestä, Mäkinen sanoo. 

Jani Kokkoa harmittaa Arkadianmäen istuntosalissa kuuluva ”älyllinen laiskuus”.

– Nykyhallitus on tehnyt huonoja valintoja. Jos sanotaan, että kaikki ovat samassa veneessä, ei pidä paikkaansa, minä saan yli 700 euroa kuukaudessa kun yksinhuoltajalta leikataan 300 euroa. Tämä herättää hämmennystä hallituksen talouspolitiikkaa kuulostamalla, Kokko sanoi ja sanoi, että ei ole yhdentekevää ketkä europarlamantissa meitä edustaa. 

– Että siellä olisi 15 pystyvää ihmistä, eli kannattaa äänestää ja kannustan pohtimaan ketä äänestää. Äänestämisellä on merkitystä, Kokko sanoi. 

Mikä on SDP:n yhteinen teema EU:ssa? 

– Turvallisuus, johon sisältyy myös arjen turvallisuus. Mitä eheämpiä yhteiskunnat ovat sitä paremmin me pärjätään. Me emme hyväksy ilmastotavoitteista tinkimistä, vastasi Lindtman yleisöltä tulleeseen kysymykseen. 

Vastaa

  1. Jouni Halonen sanoo:

    Lindtmanillakin menee sekaisin Eurooppa ja EU. Ameriikantauti alkaa vaikuttaa suurvaltaa havitteleviin.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Kerroppa , miten Lindtman sekoittaa EU:n ja Euroopan. Amerikan mallia haikailevat Suomeen ihan muut tahot.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy