ÄKS

Bella Forsgrénista Vihreiden Naisten puheenjohtaja 

07.11.2021 13:18
Arkistokuva: Teijo Piilonen.

Äänekoskelaistaustainen kansanedustaja Bella Forsgrén vihr. on valittu Vihreiden Naisten puheenjohtajaksi vuosille 2022-2023 tänä viikonloppuna pidetyssä syyskokouksessa. Vihreiden naisten puheenjohtajuus siirtyy Forsgrénille vuoden vaihteessa tulevalta ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Karilta.

 

Vihreät ovat vahvasti feministinen puolue ja liike, jonka yksi keskeinen olemassaolon syy on perus- ja ihmisoikeuksien puolustamisessa. Tämän puolustuslinjan eturintamassa toimivat Vihreät Naiset.

– Haluan kiittää entistä puheenjohtajaamme, kansanedustajakollegaani Emma Karia kaikesta siitä rautaisesta työstä, jota hän on tehnyt jo pitkään tasa-arvon edistämiseksi. Emma on monen tytön ja naisen esikuva politiikassa ja toivon täyttäväni hänen saappaansa Vihreissä Naisissa, kiittelee uusi puheenjohtaja Forsgrén.

Bella Forsgrén aikoo puheenjohtajana ohjata Vihreitä naisia yhä pidemmälle moniperustaisen syrjinnän kitkemisessä, rakenteellisessa antirasistisessa työssä ja yhdenvertaisuuden laaja-alaisessa edistämisessä.

– Elämme maailmassa, jossa tasa-arvo on edennyt monella tasolla. Edistys ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Taantumuksellisia vastavoimia on nousussa ympäri maailmaa, valitettavasti myös Suomessa. Siksi meidän on tehtävä joka päivä työtä, jotta emme menetä saavutuksiamme. On oltava myös kunnianhimoisia tavoitteita – vain siten saavutamme aidosti yhdenvertaisen maailman, linjaa Forsgrén.

Politiikassa Bella Forsgrénia ajavat erityisesti sosiaalipolitiikan kysymykset:

– Mielestäni vahva hyvinvointivaltio on yksi maailman parhaimpia innovaatioita ja haluan tehdä kaikkeni sen säilyttämiseksi. Haluan Vihreissä Naisissakin torjua köyhyyttä, kehittää sosiaaliturvaa ja puolustaa yhdenvertaista koulutusta. Näen sosiaalipolitiikan monella tapaa juurikin tasa-arvokysymyksinä, Bella Forsgrén sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy