ÄKS

Eila Nurmi on Äänekosken kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtaja

03.05.2021 18:29 (muokattu 03.05.2021 18:31)
Vasemmistoliiton Eila Nurmi luotsaa Äänekosken kaupunginvaltuustoa.

Äänekosken kaupunginvaltuusto nimesi uuden puheenjohtajan 3. toukokuuta käydyssä kokouksessa. Vasemmistoliiton Eila Nurmi astuu väistyneen Juho Kauton tilalle. Pesti kestää kuluvan valtuustokauden loppuun saakka. 

 

Matti Virtanen esitti Eila Nurmea (vas) Äänekosken kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi.  Seppo Ruotsalainen esitti ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Rolf Nyholmia (sd). Joni Kotilainen on esitti toiseksi varapuheenjohtajaksi Marko Laitista (ps) ja Olli Jämsen esitti valtuuston kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Tommi Lunttilaa (kok).

– Vasemmistoliiton Äänekosken valtuustoryhmä valitsi minut ehdokkaaksi valtuuston puheenjohtajan tehtävään tälle loppukaudelle. Tämä tuli minulle yllättäen, sillä tehtävään oli mahdollisuus kaikilla yhdeksällä valtuutetulla. Suostuin järkisyistä, sillä näin menetellen ei tarvitse tehdä enää muita muutoksia luottamuspaikkoihin kaupungin hallinnossa.

Eila Nurmi on osallistunut valtuuston työskentelyyn yli 44 vuotta, joista yhdeksän kautta valtuutettuna ja kaksi varavaltuutettuna.

– Minulle tämä on ainakin tällä erää päätös valtuustouralleni, koska en ole ehdolla tulevissa kuntavaaleissa. Tämä on minun vähän ylipitkän valtuustomaratonini viimeinen kilometri, toivottavasti saan sen hoidettua kunnialla maaliin. Siihen toki tarvitsen apua omalta ryhmältä, muilta valtuutetuilta ja virkamiehiltä. Hoitamalla vielä tämän tehtävän, teen omalta osaltani vaalityötä vasemmiston puolesta. Näin annan oman ryhmämme jäsenille mahdollisuuden keskittyä rauhassa vaalityöhön.  Mielestäni kaikilla ehdokkailla pitäisi olla sama päämäärä – kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Kunnan luottamustoimissa kannattaa muistaa, että päätöksenteon tulisi olla ryhmätyötä ja kompromissien löytämistä. Kuntavaalien siirto kesäkuulle oli oikea ratkaisu ja kannustan kuntalaisia äänestämään aktiivisesti. Anna äänesi sille ehdokkaalle, joka voi käyttää sitä seuraavan neljän vuoden aikana valtuustossa tai muissa kunnan luottamustoimissa. Luodaan Äänekoskesta vielä parempi paikka olla ja elää kuntalaisille elämän kaikissa vaiheissa, Eila Nurmi lausui.

 

Vastaa

  1. Jiiri sanoo:

    Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Mhmmh

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy