ÄKS

ELY-keskuksen koronarahoitus kohdistunut eniten kärsiville toimialoille – Äänekoskelle 21 rahoituspäätöstä

08.05.2020 13:35
Keski-Suomeen on myönnetty 7.5.2020 mennessä ELY-keskuksen koronarahoitusta 3,8 miljoonaa euroa. Tukea on myönnetty 373:lle keskisuomalaiselle yritykselle.

Koko valtakunnassa hakemuksia on saapunut noin 24 000 kpl, joista yli kolmasosaan päätös on jo tehty.

– Tuet näyttäisivät kohdistuvan hyvin alkuperäisen tavoitteen mukaisesti juuri rajoituksista eniten kärsiville toimialoille. Suurimmat yksittäiset toimialat ovat taksiliikenne sekä ravintolat ja erityyppinen ravitsemistoiminta, yksikön päällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

Elinkeinovastuualueen johtaja Pirkko Melville iloitsee siitä, että ELY-keskuksen henkilöstö on vapaaehtoisesti tarjonnut apuaan poikkeuksellisen hakemusruuhkan käsittelyyn.

– Se osoittaa, että huoli on yhteinen. Kaikki kivet käännetään, jotta voimme omalta osaltamme olla pelastamassa yrityksiä ja työpaikkoja tässä vakavassa tilanteessa, Melville korostaa.

Tuorein taulukko myönteisen ELY-keskuksen rahoituspäätösten saaneista yrityksistä kunnittain valtakunnallisena listauksena löytyy  ELY-keskuksen verkkosivuilta.

Lisäksi Keski-Suomessa yli 1 900 yrittäjää on tähän mennessä ilmoittautunut työnhakijaksi TE-toimistoon. Asetusmuutoksella mahdollistettiin yrittäjien pääseminen väliaikaisesti työttömyysturvan pariin, jotta heidän vähimmäistoimeentulonsa voidaan turvata.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy