ÄKS

Hoikkassali kuorrutettiin Marilynilla

22.03.2023 11:36
Jukka Parkkisen Marilyn -keräilyharrastus alkoi kipsisestä Marilyn -patsaasta.

Marilyn Monroen fanituotteita pitkään kerännyt Jukka Parkkinen toi tuotteet näytteille Äänekosken kirjaston Hoikkassaliin. Näyttely kantaa nimeä Marilyn kissed me@44100

 

Jyväskyläläinen Jukka Parkkinen kertoo, että hänen 20 vuoden aikana keräämänsä tuotteet ovat olleet enemmän tai vähemmän edullisia. 

– Muutama esine saattaa olla jopa uniikki, Parkkinen tuumaa. 

Parkkisen keräilyharrastus lähti käyntiin, kun sai lahjaksi kipsipatsaan, jonka mallina on toiminut flimitähti Marilyn Monroe. 

– Mulla oli pari pientä esinettä ja mun Ruotsissa asuva täti osti synttärilahjaksi tämän patsaan, Siitä se sitten lähti, Parkkinen naurahtaa esitellen kipsiveistosta. 

Sana lähti kiirimään ja Parkkisen ystävät ja Facebook-kaverit alkoivat lähettää hänelle esineitä. 

– Olen toki joutunut ostamaankin, mutta tärkeintä on, että olen nämä saanut. Ostamalla ostamalla en ole montakaan esinettä. Arvokkain hankkimani tuote on tämä Lego- asia, josta sain maksaa satasen. Jääkaappi oli ennen sitä kallein esine, 80 euroa. Sillä on funktio myös kotona, sillä se on on käytössä. Näyttelystä sen sisältä löytyy Milleriä. Laukaan näyttelyyn minulle tuotiin tiskirätti – käyttämätön. Olen saanut tavaroita myös täältä Äänekosken alueelta, kuten tämän erään konginkankaalaisen antaman peilin, Parkkinen sanoo. 

Näyttely on kiertänyt parin vuoden pitkin Keski-Suomea ja onpa se käynyt Pohjois-Savossa. 

– Tämä on nyt 11. näyttely, Parkkinen laskee. 

Hoikkassalissa on Marilynin kuvalla koristeltu jääkaappi sekä toimistotuoli sekä löylymittari. On laukkuja, sateenvarjoja, avaimenperiä ja muuta Marilyn-krääsää. Kaikkiaan esineitä on näytteillä reilu sata. 

Mikä Marilynissa kiehtoo?

– Onhan hän hyvännäköinen blondi! 1950-luvulla naiset olivat yleensäkin laitettuja ja huoliteltuja, Parkkinen sanoo. 

Näyttelynsä kanssa eri paikkakuntia kiertänyt Parkkinen kehuu Äänekoskea.

– Vaikuttaa mukavalta ja elinvoimaiselta kaupungilta, josta löytyy lounaspaikkoja moneen makuun. Kiitos myös kirjaston henkilökunnalle avusta, Parkkinen kiittelee

Näyttely on Hoikkassalissa avoinna maaliskuun loppuun saakka.  

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy