ÄKS

Hulevesimaksu historiaan – kustannukset katetaan kunnallisverolla

25.10.2024 17:38
Hulevesimaksu on ollut kestopuheenaihe, ja nyt kaupunkirakennelautakunnan päätöksellä ei maksua enää totutulla tavalla peritä. 

Äänekoskella otettiin käyttöön hulevesimaksu vuonna 2017 – nyt maksua ei enää peritä vaan hulevesikustannukset katetaan kunnallisveroilla. 

 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien hallinnasta. Hulevesillä tarkoitetaan maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyviä sade- tai sulamisvesiä.

Huleveteen kohdistuva kustannusten kattaminen jätevesimaksulla lopetettiin vuonna 2016 ja vuoden 2017 alusta huleveteen ja sen haittoihin liittyvät kustannukset on kerätty vuosittain perittävällä hulevesimaksulla. Hulevesimaksu on ollut kestopuheenaihe, ja nyt kaupunkirakennelautakunnan päätöksellä ei maksua enää totutulla tavalla peritä. 

Äänekosken kaupungin hulevesimaksuja kerättiin vuonna 2023 noin 340 000 euroa, jonka kaupunki suoritti Äänekosken Energia Oy:lle hulevesijärjestelmien kunnossapitoon, huoltoon ja rakentamiseen sekä huleveden aiheuttamiin haittoihin.

Äänekosken Energialta mukaan yhtiö tulee laskuttamaan kaupunkia edellä mainituista toiminnoista vuonna 2024 noin 510 000 euroa, johon on varauduttu kaupungin talousarviossa kiinteistöiltä perittävinä hulevesimaksuina. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistöiltä perittävää hulevesimaksua tulee nostaa. Tällöin esimerkiksi omatotitalon hulevesimaksu on suuruudeltaan 75 euroa.

Kaupunkirakennelautakunnan kokouksessa Kari Kumpulainen (sd) ehdotti Antti Peltomäen (ps) ja Riitta Nyrösen (sd) kannattamana, että kaupunkirakennelautakunta päättää, että vuoden 2024 hulevesimaksu on esittelytekstin mukainen. Lisäksi kaupunkirakennelautakunta ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2025 talousarviossa hulevesimaksuja ei peritä vaan ne katetaan kunnallisverolla. Asiasta äänestettiin ja lautakunta oli päätöksessään yksimielinen.

Teknisen johtajan sijainen, kaupunkirakennepäällikkö Erika Räihä jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Äänekoskella kaupunki omistaa osan huleveden hallintaan käytettävästä infrasta, mutta suurin osa putkistoista on Äänekosken Energia Oy:n omistuksessa.

Koska kyseessä on julkisoikeudellinen maksu, sen perusteena oleva toiminta on oltava kaupungin hallinnassa. Äänekosken kaupungilla on voimassa oleva sopimus, jonka perusteella Äänekosken kaupunki vuokraa hulevesiverkoston käyttöoikeuden sekä ostaa sen kunnossapidon Äänekosken Energia Oy:ltä. Lisäksi kaupunki vastaa edelleen hulevesiverkoston kunnossapidosta niiltä osin, kun se ei ole energiayhtiön omistuksessa.

Vastaa

  1. Jo sanoo:

    Ja taas ver nous

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy